Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Isku taisteli pisteen Pyynikillä

Isku taisteli pisteen Pyynikillä

Rantaperkiön Isku nousi upeasti taistelemaan voitosta kahden hävityn erän jälkeen kotisalissaan Pyynikillä palloiluhallissa Tampereella. Iskun kiri riitti pistejakoon, mutta lopulta vierasjoukkue Hurrikaani Loimaa oli kuitenkin vahvempi ja vei ottelun voiton erin 3-2 (25-22, 25-17, 22-25, 21-25, 15-10). Isku ei ole vielä jäänyt kertaakaan kotiottelussaan ilman pisteitä.

Toisessa erässä Iskulla oli suuria vaikeuksia, mutta kotijoukkue pystyi unohtamaan ne pitkän erätauon aikana. Kolmanteen erään tamperelaiset tulivat aivan erilaisella ilmeellä.

- Sovimme pitkällä erätauolla, että unohdetaan toinen erä. Pieniä asioita parantamalla saimme aika hyvin puolustuspeliä kohdalleen. Toisessa erässä kukaan ei onnistunut millään lailla, ja oli tärkeää, että Tuomas Tihinen nousi heti seuraavan erän alussa sellaiseksi johtohahmoksi, jota joukkue kaipaa. Myös Sauli Sinkkonen pelasi läpi ottelun verkolla hyvin. Kaksi kokeneinta kaveria nousi esiin siinä vaiheessa, kun joukkue heitä tarvitsi, Iskun valmentaja Jussi Heino summasi.

Kokeneet miehet olivat myös joukkueensa parhaat pistemiehet. Tuomas Tihinen teki 21/+6 ja Sauli Sinkkonen 16/+13. Sinkkonen otti ottelussa viisi torjuntaa ja palkittiin myös Iskun parhaana pelaajana.

− Emme ole kotona jääneet kertaakaan ilman pisteitä. Kunhan saamme vieraspeleihin saman menon päälle, niin pisteitä alkaa kertyä. Hurrikaani syötti alussa kovaa ja meidän vastaanotto oli ongelmissa. Vastaavasti me voitimme erät, joissa oma syöttömme kulki, Sinkkonen kommentoi ottelua.

Hurrikaanin parhaana palkittiin hakkuri Vladimir Cedic, joka oli joukkueensa paras pistemies (28/+19).

- Isku paransi kahden erän jälkeen, syöttö parani ja meidän fokus katosi vääriin asioihin. Minun puolestani saa huudella verkon toiselle puolelle ja ottaa kortteja, mutta sitten pitää olla tekojen puolesta yhtä kova kuin sanallisesti. Jos joukkue sai väärän signaalin ja fokus katosi toisen erän lopun vaihtorulettiin, otan itsekin siitä opikseni, Hurrikaanin valmentaja Ville Kakko myönsi.

− Pari erää Isku pelasi tosi hyvin. Vierasvoitto on aina positiivinen, vaikka kolme pistettä oli tavoitteena. Välillä peli toimii tosi hyvin, mutta toisinaan tiukoissa paikoissa huomaa, että ajatukset eivät aina satu kaikilla aivan yksiin, pohdiskeli Hurrikaanin passari Kalle Määttä.

Iskun paidassa nähtiin myös muutaman vuoden tauon jälkeen passari Jukka Lehti. Lehti pelasi Iskussa kausina 2005-2008. Lehti pelaa passarina Lempäälän Kisan ykkössarjajoukkueessa, jonka kanssa Iskulla on farmisopimus. Lehti kävi kentällä ensimmäisessä erässä.

Seuraavaksi Isku kohtaa vierasottelussa Korson Vedon sunnuntaina 7.12. Joukkueiden edellinen kohtaaminen Tampereella päättyi Iskun 3-1 -voittoon, joten edessä on tärkeä vierasottelu.

Isku pelaa seuraavat kotiottelunsa lauantaina 13.12. klo 18.30 ja sunnuntaina 14.12 klo 17.00. Lauantaina vastaan asettuu viime kauden hopeajoukkue Kokkolan Tiikerit ja sunnuntaina vieraaksi saapuu ensimmäistä kertaa uusi liigajoukkue LEKA Volley Kuopiosta.

Iskun tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle


Tampereen Isku-Volley ry - logo

Isku-Volley - 2014-2015 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2014-2015

Ottelut kaudella 2014-2015

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Sanni Ollonen Iskun yleispelaajaksi

Sanni Ollonen Iskun yleispelaajaksi

Uusi tuttavuus Sanni Ollonen kirjoitti sopimuksen kaudelle 20-21. Sannilla alkaa nyt 12 kausi lentopallon parissa ja aikaisemmat kaudet ovat kuluneet kasvattajaseuran Euran Raikun sekä Kuortaneen valmennuskeskuksen riveissä.

Lue lisää
Fyysinen Kuzbass liian vahva Ford Store Levoranta Sastamalalle

Fyysinen Kuzbass liian vahva Ford Store Levoranta Sastamalalle

Tuomas Sammelvuon valmentama Venäjän Superliigan kakkosena oleva Kuzbass Kemerovo osoittautui liian kovaksi vastustajaksi Ford Store Levoranta Sastamalalle (ValePa Sastamala Tampere) miesten lentopallon CEV Cupin puolivälierien avausosassa keskiviikkona.

Lue lisää
VaLePa saapuu Cup-viikonlopun jälkeen Pyynikille

VaLePa saapuu Cup-viikonlopun jälkeen Pyynikille

Rantaperkiön Isku kohtaa vuoden ensimmäisessä lentopallon Mestaruusliigan kotiottelussa sarjajohtaja Vammalan Lentopallon.

Lue lisää
Isku kärsi tappion Lakkapään vahvalle keskihyökkäykselle

Isku kärsi tappion Lakkapään vahvalle keskihyökkäykselle

Team Lakkapään keskihyökkäys oli liian kova Iskulle Rovaniemellä pelatussa lentopallon Mestaruusliigan ottelussa.

Lue lisää
Palkinto karkasi Iskulta hyökkäysvirheisiin Oulussa

Palkinto karkasi Iskulta hyökkäysvirheisiin Oulussa

Rantaperkiön Isku jäi ilman palkintoa lentopallon Mestaruusliigan ottelussa Ettaa vastaan Oulussa, kun kolmannen erän loppu karkasi käsistä.

Lue lisää
Hurrikaani tiistaina Pyynikille

Hurrikaani tiistaina Pyynikille

Vain pari päivää edellisen kotiottelun jälkeen Isku kohtaa toisen joukkueen sarjakärjen tuntumasta, kun Hurrikaani-Loimaa saapuu Pyynikille tiistaina 14.11. klo 18.30.

Lue lisää