Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Tappara teki muutoksia joukkueeseensa

 
Tappara teki muutoksia joukkueeseensa

Tappara on sekä karsinut että vahvistanut pelaajaryhmäänsä tänään perjantaina.

Karsinnan seurauksena tryout-pelaajat Juuso Akkanen, Samu Isosalo ja Antti Jaatinen eivät jatka kirvesrinnoissa. Niin ikään koeajalla ollut puolustaja Antti Uitto neuvottelee jatkosta Mestis-seura Lempäälän Kisan kanssa.

Vahvistukseksi kirvesrintaryhmään liittyy yhden vuoden sopimuksella puolustaja Jussi Halme. Tappara voi tarkistaa hänen sopimustaan vielä lokakuun lopussa.

Tänään 27-vuotissyntymäpäiväänsä viettävä Halme on Tapparan oma kasvatti, joka on välillä pelannut neljä vuotta yliopistokiekkoa Yhdysvalloissa. Hän palasi Suomeen kaudeksi 2005-06 pelaten SM-liigassa Tapparan ja Bluesin riveissä. Viime kauden hän jakoi Ruotsin Allsvenskanin Södertäljen ja Mestiksen Vaasan Sportin välillä.

Halme liittyi kesällä ensin Tapparan yhteistyöseura LeKin riveihin, esiintyi edukseen Tapparan paidassa Pitsiturnauksessa ja jatkoi näyttöjen antamista kirvesrinnoissa. Hän kävi välillä näytillä myös Tanskassa, mutta palasi takaisin Tapparaan.

Koistiselle haetaan peliaikaa

Tappara-pakki Matti Koistiselle haetaan peliaikaa muualta siksi aikaa, kun amerikkalainen Nicholas Angell pelaa kirvesrinnoissa ennen siirtymistään Ruotsiin. Koistinen neuvottelee Mikkelin Jukurien kanssa kahden kuukauden lainapestistä.

Ensi viikolla Turkuun ja Ruotsiin kolmen Nordic Trophy -ottelun reissulle lähtevään Tappara-ryhmään liitetään mahdollisesti 1-2 pelaajaa juniorijoukkueesta, joka pelaa viikonlopun aikana A-nuorten Nordic Trophy -turnauksen otteluita Helsingissä. Vahvistusten tarve Ruotsin-matkalle selviää, kun tiedetään, pystyykö lievästä vammasta kärsivä Jukka Peltola pelaamaan.

Tampereen Tapparan tiedotteesta / UrheiluTampere.com


Takaisin edelliselle sivulle




Kanadalaishyökkääjä Luke Henman Ilvekseen

Kanadalaishyökkääjä Luke Henman Ilvekseen

Ilves on tehnyt yksivuotisen sopimuksen 25-vuotiaan kanadalaishyökkääjä Luke Henmanin kanssa.

Lue lisää
Emil Sylvegård Tapparaan

Emil Sylvegård Tapparaan

Ruotsalainen Emil Sylvegård vahvistaa Tapparaa tulevalla kaudella. Lähes satakiloisen hyökkääjäkolossin sopimus on yksivuotinen.

Lue lisää
Pyrylle kolme Mestis-taustaista vahvistusta

Pyrylle kolme Mestis-taustaista vahvistusta

Pyry Hockey on solminut vuoden mittaiset pelaajasopimukset kolmen viime kaudella Mestiksessä pelanneen nuorukaisen kanssa. Topias Männikkö, Emil Kangasniemi ja Niko Himmanen pukevat punaista päälle kaudella 2025-2026.

Lue lisää
Tappara ja Pyry Hockey aloittavat yhteistyön

Tappara ja Pyry Hockey aloittavat yhteistyön

Pirkanmaan pelaajapolku vahvistuu – Tappara ja Pyry Hockey aloittavat yhteistyön, jonka ytimessä on nuorten pelaajien kehittäminen kohti Liigaa.

Lue lisää
Urheilujohtaja Timo Koskelalle jatkosopimus - Kari Kalto Ilveksen valmennusryhmään

Urheilujohtaja Timo Koskelalle jatkosopimus - Kari Kalto Ilveksen valmennusryhmään

Ilves-Hockey Oy on tehnyt kaudet 2025–2028 kattavan jatkosopimuksen urheilujohtaja Timo Koskelan kanssa. Kari Kalto liittyy seuran Liiga-joukkueen valmennusryhmään apuvalmentajaksi yksivuotisella sopimuksella.

Lue lisää
John Nyberg jatkaa Ilveksessä kaksivuotisella sopimuksella

John Nyberg jatkaa Ilveksessä kaksivuotisella sopimuksella

Ilves ja ruotsalaispuolustaja John Nyberg ovat tehneet sopimuksen, joka kattaa kaudet 2025–2027.

Lue lisää