Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Juuso Välimäki palaa Ilvekseen lainasopimuksella

Juuso Välimäki palaa Ilvekseen lainasopimuksella

NHL-seura Calgary Flamesin puolustaja Juuso Välimäki, 21, liittyy Ilveksen riveihin toistaiseksi voimassa olevalla lainasopimuksella. Ilveksen kasvatti palaa Pohjois-Amerikkaan Flamesin harjoitusleirin käynnistyessä.

Nokialaislähtöinen Juuso Välimäki on Ilveksen kasvatti, joka pelasi seurassa viimeksi A-nuorissa kaudella 2014-2015. Seuraavat kolme kautta puolustaja edusti Pohjois-Amerikassa WHL-juniorisarjajoukkue Tri-City Americansia, jonka riveissä hän iski yhteensä 159 runkosarjaottelussa pisteet 40+98=138 ja 16 pudotuspeliottelussa 4+14=18. Kahdella viimeisellä WHL-kaudellaan puolustaja valittiin sarjan läntisen konferenssin toiseen tähdistökentälliseen.

Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkueessa Välimäki saavutti MM-hopeaa kaudella 2014-2015 ja MM-kultaa kaudella 2015-2016, jolloin hän toimi Suomen joukkueen kapteenina. NHL-seura Calgary Flames hankki puolustajan pelaajaoikeudet kesän 2017 varaustilaisuuden 1. kierroksella vuoronumerolla 16, minkä jälkeen hän solmi Flamesin kanssa NHL-tulokassopimuksen. Kaudella 2017-2018 Välimäki toimi myös Nuorten Leijonien kapteenina alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa.

Ensimmäiset NHL-ottelunsa Ilves-kasvatti pelasi kaudella 2018-2019, jolloin hän edusti Calgaryä 24 runkosarjaottelussa ja yhdessä pudotuspeliottelussa. AHL-joukkue Stockton Heatin paidassa puolustaja iski saman kauden aikana 20 ottelussa pisteet 4+10=14. Viime kauden Välimäki oli sivussa kauden alla tapahtuneen loukkaantumisen vuoksi.

187-senttinen, 93-kiloinen ja vasemmalta puolelta laukova puolustaja saapui Suomeen elokuun lopussa. Ilves kertoi Liigalle Välimäen ja seuran välisen sopimuksen mahdollisuudesta jo viime viikolla ja on toiminut asiassa yhteisesti sovittujen koronaviruspandemian aikaisten toimintaohjeiden mukaisesti.

– Juuso Välimäki on yksi historian lahjakkaimmista tamperelaisista jääkiekkoilijoista niin pelillisesti kuin henkisestikin. Hän pelaa peliä suurella intohimolla, ja hänellä on kyky vaikuttaa pelin kulkuun sen jokaisella osa-alueella. On upeaa, että Juusolla on halu auttaa kasvattajaseuraansa tässä tilanteessa, sanoo Ilveksen urheilujohtaja Timo Koskela.

Ilveksessä pelinumeroa 40 kantava Välimäki liittyy joukkueeseen välittömästi ja on valmennusjohdon käytettävissä jo sarja-avauksessa, mikäli siirtopaperit ja pelaajarekisteröinti Kansainvälisen jääkiekkoliitto IIHF:n kanssa ovat kunnossa siihen mennessä. Ilveksen Liiga-kausi 2020-2021 käynnistyy perjantaina Hakametsän jäähallissa kotiottelulla SaiPaa vastaan.

Lähde: ilves.com


Takaisin edelliselle sivulle


Tampereen Ilves - logo

Ilves - 2020-2021 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2020-2021

Ottelut kaudella 2020-2021

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Vilho Heikkinen vuokrasopimuksella Forssan Palloseuraan

Vilho Heikkinen vuokrasopimuksella Forssan Palloseuraan

Tapparan maalivahti Vilho Heikkinen siirtyy lyhyellä vuokrasopimuksella Forssan Palloseuran riveihin. Pitkän kuntoutusjakson jälkeen pelikuntoon toipunut maalivahti torjuu kiekkoja vuokralla Mestiksessä 28.11. saakka.

Lue lisää
Santeri Virtanen ja Adam Rockwood Ilvekseen

Santeri Virtanen ja Adam Rockwood Ilvekseen

Ilves vahvistaa rivejään kahdella hyökkääjällä. SaiPasta Ilvekseen siirtyvän Santeri Virtasen, 21, sopimus kattaa loppukauden lisäksi kaudet 2021-2023. Ruotsalaisseura MODO Hockeystä saapuvan Adam Rockwoodin, 25, sopimus on loppukauden mittainen.

Lue lisää
Ilves vahvistaa rivejään puolustaja Anssi Salmelalla

Ilves vahvistaa rivejään puolustaja Anssi Salmelalla

Ilves on tehnyt puolustaja Anssi Salmelan, 36, kanssa sopimuksen, joka kattaa aluksi helmikuun. Kokenut ja menestynyt puolustaja liittyy Ilveksen joukkueeseen ensi viikon alussa.

Lue lisää
Maksim Matushkin Tapparan puolustukseen

Maksim Matushkin Tapparan puolustukseen

Tappara on tehnyt loppukautta koskevan pelaajasopimuksen 30-vuotiaan Maksim Matushkinin kanssa.

Lue lisää
Lukas Dostal siirtyy Anaheim Ducksin organisaatioon

Lukas Dostal siirtyy Anaheim Ducksin organisaatioon

NHL-seura Anaheim Ducks on käyttänyt Luká¹ Dostálin, 20, lainasopimukseen sisältyneen oikeutensa ja kutsunut t¹ekkimaalivahdin liittymään organisaatioonsa.

Lue lisää
Joona Koppanen lainalle Ilvekseen

Joona Koppanen lainalle Ilvekseen

NHL-seura Boston Bruinsin sopimuspelaaja Joona Koppanen, 22, palaa Ilvekseen toistaiseksi voimassa olevalla lainasopimuksella. Alkukauden Ilveksen yhteistyöseura KOOVEE:ssa pelannut hyökkääjä on vapaa liittymään joukkueeseen perjantaina.

Lue lisää