Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Häkkinen sopimukseen, Lahtiselle puolen vuoden sapatti

 

Häkkinen sopimukseen, Lahtiselle puolen vuoden sapatti


Kooveen miesten edustusjoukkueen paketti on ollut kasassa jo pidemmän aikaa, mutta joitakin hienosäädöllisiä muutoksia on tehty vielä tässäkin vaiheessa. Ensinnäkin Teemu Häkkinen siirtyy Koovee-paitaan sveitsiläisestä UHC Usterista. Joukkueen monivuotinen tehomies Marko Lahtinen taasen keskittyy syyskauden pääosin oppisopimuksensa suorittamiseen, vaikkakin harjoittelee koko ajanjakson joukkueen mukana. Lahtinen palannee mitä ilmeisimmin joukkueen kokoonpanoon valmistumisensa jälkeen, viimeistään ensi tammikuussa.

32-vuotias Häkkinen on tuttu pelaaja kaikille salibandya seuraaville. Mies on edustanut kolmelle vuosikymmenelle ulottuvalla urallaan Happeeta, Josbaa, Oilersia, Nokian Krp:ta, Classicia ja kaudella 09-10 Kooveeta, eli jonkinasteisesta paluumuuttajasta voidaan puhua. Lujasta laukauksesta ja kovasta pelityylistään tunnettu armoton taistelija on nakuttanut salibandyliigan runkosarjassa vakuuttavat 178 maalia ja 272 tehopistettä. Häkkinen tuo mukanaan myös kolmen hopean ja kahden pronssin edestä kirkkaimman mitalin nälkää, sekä kokemusta kovista peleistä.

-Kooveen joukkue on vaikuttanut alusta asti erinomaselta. Asennetta ja tekemisen meininkiä riittää jokaisissa harjoituksissa, joka sopii varsinkin itselleni oikein hyvin. Joukkue on myös hyvä sekoitus erilaisia ja eri-ikäisiä pelaajia. Joukkue lähtee luonnollisesti ensi kaudella pelaamaan koko sarjan voitosta. Se on mielestäni aina itsestäänselvyys, joten sen eteen teen ja tulen jatkossakin tekemään töitä, sanaili hyväntuulinen Häkkinen.

Lahtinen keskittyy syyskauden ajan siviilielämän haasteisiin

Kooveessa viime kausina erinomaista maalivainua osoittanut Lahtinen aikoo tehdä syyskaudella sekä töitä, että keskittyä opintojensa loppuunsaattamiseen. Pelaamisen, työelämän ja opiskelun yhteensovittaminen on monelle pelaajalle haastellinen tehtävä ja tämän vuoksi ”Mako” on päätynyt yhdessä valmennusjohdon kanssa tällaiseen ratkaisuun.

-Tuntui, että takki alkaa olemaan hiukan tyhjä. Tuntui, että koululle ei riitä aikaa ja työtkin menevät lajin parissa. Valmennusjohdon kanssa päätettiin yhteisymmärryksessä tähän ratkaisuun. Harjoittelen kuitenkin joukkueen kanssa ja palaan todennäköisesti tammikuussa joukkueen pelaavaan kokoonpanoon, kommentoi nytkin salibandyhallilta tavoitettu Lahtinen.

Miesten edustusjoukkueen kesäharjoittelu on sujunut suunnitelmien mukaisesti ja koko ryhmä saadaan kokoon viikon päästä. Joukkueen päävalmentaja Arto Riihimäki näkee tämän kauden tilanteen edellistä kautta valoisampana:

-Hyvältä näyttää, kun ainoastaan kolme pelaajaa on vaihtunut viime kaudesta. Joukkueeseen tuoreimpana liittynyt Häkkinen on pitänyt oman kuntonsa todella kovana kauden jälkeen. Pääosa joukkueesta treenaa jo yhdessä ja tällä viikolla loputkin liittyvät mukaan. Tilanne on todella erilainen, kuin viime kaudella ja ollaan valmiimpia. Vastustajat ovat kuitenkin toimineet samoin ja nyt meidän tulee tehdä kahta kauheammin töitä ensi kautta ajatellen.

UrheiluTampere


Takaisin edelliselle sivulle


KOO-VEE - logo

KOO-VEE - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


Teemu Häkkinen

28.12.1980
Tiedot

Marko Lahtinen

27.6.1985
Tiedot

Arto Riihimäki

29.5.1974
Tiedot


Aki Karjalainen saapuu lakeuksilta Näätiin

Aki Karjalainen saapuu lakeuksilta Näätiin

Nokian KrP:n miesten edustusjoukkue jatkaa uusien pelaajien julkaisemisen, kun maalivahti Aki Karjalainen siirtyy Näätäpaitaan Nurmon Jymystä.

Lue lisää
Iiro Rantaniemi KrP:hen

Iiro Rantaniemi KrP:hen

Nokian KrP:n miesten F-liigajoukkue jatkaa sopimusjulkistuksiaan kohti kautta 2025-2026, kun menneellä kaudella Oulun Luistinseuran ykkösmaalivahdin viittaa kantanut Iiro Rantaniemi siirtyy Nokialle.

Lue lisää
Härmä ja Lämsä Näätien valmennukseen

Härmä ja Lämsä Näätien valmennukseen

Nokian KrP:n tulevan kauden 2025-2026 joukkueen ja taustojen kokonaisuus alkaa olemaan viimeisimpiä silauksia vaille valmiina. Valmennuksen vaihtumisen myötä Jarmo Härmä palaa Näätälauman päävalmentajaksi kaksivuotisella sopimuksellaan.

Lue lisää
Segerman, Saros ja Kahilaluoma jatkavat Kooveen riveissä

Segerman, Saros ja Kahilaluoma jatkavat Kooveen riveissä

Tampereen Koovee solmi kolme jatkosopimusta ensi kaudelle.

Lue lisää
Nico Salo palaa Classicin riveihin välittömästi

Nico Salo palaa Classicin riveihin välittömästi

Nico Salo palaa Classicin riveihin välittömästi. Valmis sopimus kattaa myös kaksi tulevaa kautta.

Lue lisää
Kooveen naisten liigajoukkue vahvistuu

Kooveen naisten liigajoukkue vahvistuu

Kooveen liigajoukkueeseen liittyy Kaie Sinor. Nuori hyökkäähä siirtyy Tampereelle Lahdesta.

Lue lisää