Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Ville Koistinen vahvistamaan ensi kaudelle Ilveksen puolustusta

 

Ville Koistinen vahvistamaan ensi kaudelle Ilveksen puolustusta


Puolustaja Ville Koistinen palaa Ilvekseen ensi kaudeksi ja liittyy joukkueen harjoitusvahvuuteen ensi maanantaina. Koistinen pelasi Ilveksessä viime kaudella vuodenvaihteeseen saakka, minkä jälkeen hän siirtyi KHL-joukkue Salavat Julajeviin. Ennen siirtoaan Koistinen teki Ilveksessä 28 ottelussa tehot 7+10=17.

Koistinen ja Salavat Julajev purkivat äskettäin ensi kautta koskevan sopimuksensa. Koistisen kolme viimeistä kautta ovat olleet rikkonaisia loukkaantumisten vuoksi. Nyt tehdyn päätöksen mukaan Koistinen keskittyy ensi kauden ajan pelaamaan Ilveksessä. Ilveksellä on nyt sopimukset kymmenen puolustajan kanssa.

Ilves on myös tehnyt kahden vuoden sopimukset viime kaudella A-nuorissa pelanneiden puolustajien Aleksi Oreniuksen ja Niklas Kummun kanssa. Hyökkääjä Teemu Huhtalan kanssa Ilves on tehnyt vuoden sopimuksen, jossa on koeaika 31.8. 2012 saakka. Kahden vuoden sopimuksella Ilveksen organisaatioon kuuluvat myös lupaavat maalivahdit Antti Karjalainen ja Julius Koskinen, jotka molemmat ovat A-nuorten valmennusryhmässä.

Ilveksen tiedotteesta / UrheiluTampere


Takaisin edelliselle sivulle


Tampereen Ilves - logo

Ilves - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


Ville Koistinen

17.6.1982 Oulu
Tiedot


Vilho Heikkinen vuokrasopimuksella Forssan Palloseuraan

Vilho Heikkinen vuokrasopimuksella Forssan Palloseuraan

Tapparan maalivahti Vilho Heikkinen siirtyy lyhyellä vuokrasopimuksella Forssan Palloseuran riveihin. Pitkän kuntoutusjakson jälkeen pelikuntoon toipunut maalivahti torjuu kiekkoja vuokralla Mestiksessä 28.11. saakka.

Lue lisää
Santeri Virtanen ja Adam Rockwood Ilvekseen

Santeri Virtanen ja Adam Rockwood Ilvekseen

Ilves vahvistaa rivejään kahdella hyökkääjällä. SaiPasta Ilvekseen siirtyvän Santeri Virtasen, 21, sopimus kattaa loppukauden lisäksi kaudet 2021-2023. Ruotsalaisseura MODO Hockeystä saapuvan Adam Rockwoodin, 25, sopimus on loppukauden mittainen.

Lue lisää
Ilves vahvistaa rivejään puolustaja Anssi Salmelalla

Ilves vahvistaa rivejään puolustaja Anssi Salmelalla

Ilves on tehnyt puolustaja Anssi Salmelan, 36, kanssa sopimuksen, joka kattaa aluksi helmikuun. Kokenut ja menestynyt puolustaja liittyy Ilveksen joukkueeseen ensi viikon alussa.

Lue lisää
Maksim Matushkin Tapparan puolustukseen

Maksim Matushkin Tapparan puolustukseen

Tappara on tehnyt loppukautta koskevan pelaajasopimuksen 30-vuotiaan Maksim Matushkinin kanssa.

Lue lisää
Lukas Dostal siirtyy Anaheim Ducksin organisaatioon

Lukas Dostal siirtyy Anaheim Ducksin organisaatioon

NHL-seura Anaheim Ducks on käyttänyt Luká¹ Dostálin, 20, lainasopimukseen sisältyneen oikeutensa ja kutsunut t¹ekkimaalivahdin liittymään organisaatioonsa.

Lue lisää
Joona Koppanen lainalle Ilvekseen

Joona Koppanen lainalle Ilvekseen

NHL-seura Boston Bruinsin sopimuspelaaja Joona Koppanen, 22, palaa Ilvekseen toistaiseksi voimassa olevalla lainasopimuksella. Alkukauden Ilveksen yhteistyöseura KOOVEE:ssa pelannut hyökkääjä on vapaa liittymään joukkueeseen perjantaina.

Lue lisää