Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Kooveella sunnuntaina kotiottelu

 

Kooveella sunnuntaina kotiottelu


Kooveen miesten edustusjoukkueen pudotuspelit jatkuvat sunnuntaina kotiottelulla Kaukajärvellä. Ensimmäisessä ottelussa kotiedun omaava Oilers oli vahvempi lukemin 7-5 Tapiolassa. Koovee pääsee ottamaan revanssin kotikentällään, jossa se on ollut erityisen vahva kuluneella kaudella.

Oilers onnistui perjantaisessa ottelussa tilkitsemään oman päänsä kohtuullisen tehokkaasti, josta asiallinen tunnustus kuuluu tolppien välissä heiluneelle Niko Nordströmille. Oilersilla ei kuitenkaan ole varaa herpaannuttaa otettaan, koska Koovee-hyökkäyksen vyöry tulee olemaan entistä kovempi sunnuntaina. Toisaalta Oilers oli varsin tehokas hyökkäyspäässä ja teki maaleja pudotuspelien hengen mukaisella prosentilla ansaitakseen voittonsa. Näin ollen se pärjännee myös mahdollisessa maalintekokilpailussa. Kotietu on edelleen Oilersilla, joten paineet on sysätty seuraavassa ottelussa kotijoukkueen niskaan.

Tiukkarytmisessä ottelusarjassa kokoonpanoihin tuskin tulee suuria muutoksia ja Oilersilla ei niihin ensimmäisen pelin perusteella ole syytäkään. Joukkueen ylivoimapeli jauhoi perjantaisen ottelun voittomaalin ja sitä voidaankin pitää varsin vahvana pelotteena. Pelaajistosta näyttävimmin esiintyi maalivahdin lisäksi hyökkääjä Perttu Pajukoski. Myös Ilari Talvitie ja Matias Kaartinen olivat vahvalla pelipäällä. Oilersin tulee pystyä puolustamaan vielä entistäkin paremmin Kaukajärvellä, koska siellä Koovee on tavannut osua myös tolppien väliin. Joukkueen päävalmentajalla Mika Heinosella riittää siis edelleen pähkäiltävää omien sanojensa mukaan erityisesti puolustuspään virheiden suhteen.

Kotijoukkueen lauottava verkon perukoille asti

Koovee ei onnistunut ensimmäisessä ottelussa maalinteossa ja sai palata Espoosta tappio niskassaan. Kaikkein harmillisinta oli se, että vierasjoukkue onnistui kuitenkin luomaan tukun hyviä paikkoja, joista se epäonnistui kerta toisensa jälkeen. Puolustuspäässäkään ottelu ei mennyt ihan käsikirjoituksen mukaisesti, vaan omissa soi turhan paljon ottelun voittoa ajatellen. Seuraavassa ottelussa Koovee pääsee kuitenkin pelaamaan kotikentällään, jossa se onnistui varsinkin runkosarjassa kotonaan lähes poikkeuksetta. Sen varaan ei kuitenkaan voida laskea, vaan joukkueen tulee löytää uusi vaihe, jolla se pystyy pitämään myös oman pään puhtaampana. Selvää on, että kotijoukkueella on suuremmat paineet voiton suhteen tässä kamppailussa.

Kotijoukkuekaan tuskin tekee mitään säväyttäviä muutoksia kokoonpanoonsa, vaan ainakin pyrkii jatkamaan niillä pelaajilla, jotka esiintyivät perjantainakin. Maalivahdin suhteen mitään varmaan ei voida sanoa ja aivan järkyttävä yllätys ei olisi, vaikka Olli Tuomarla astelisi tolppien väliin sunnuntaina. Puolustus pelaa todennäköisesti totutunlaisesti. Puolustuspään hyökkäysvastuussa vahviten vastaa Valtteri Sainio ja erityisesti kannattaa seurata Eemeli Salinin uurastusta oman pään suhteen. Hyökkäyksessä ykkösketju palasi perjantaina totutun tehokkaasti, mutta nyt vastuunkantoa tarvittaisiin muitakin ketjuilta. Lasse Salminen ja Miro Lehtinen olivat ainakin runkosarjassa varsin vahvoja ja miksei tehoja voisi odottaa myös Aapo Mutaselta. Kooveen päävalmentaja Arto Riihimäki näki erikoistilanteet sellaisena asiana, johon kaivataan edelleen parannusta.

Valmentajat vastakkain
Heinonen vs. Riihimäki
Lähtökohdat?
Heinonen:
-En nyt sinänsä tiedä onko mitään eroa edelliseen peliin. Yksi täplä on nyt plakkarissa ja sunnuntaina isketään uudestaan.

Riihimäki:
-Lähdetään jatkamaan samaa rataa. Pikkaisen pitää parantaa. Kotona ollaan oltu vahvoja ja aiotaan olla sitä jatkossakin.

Poissaolot?
Heinonen:
-Niko Raunio loukkaantui hieman selkäänajosta, mutta on mahdollisesti mukana sunnuntaina.

Riihimäki:
-Ei toistaiseksi.

Ensimmäinen peli pelattu. Mitkä näyttäisivät olevan ottelusarjan ratkaisevia tekijöitä?
Heinonen:
-Tultiin peliin paremmin ja ensimmäinen erä oli meidän. Toisessa
erässä peli tasoittui ja kaverilla oli muutama paikka enemmän. Kolmannessa erässä pelattiin hyvin tasoituksen jälkeen. Joni Järviö oli mielestäni hyvä ja enemmän maaleja olisi pitänyt tehdä. Marginaalit ovat pieniä ja virheisiin ei ole varaa.

Riihimäki:
-Puolustuspelaaminen. Vastustajan veskari oli huikea. Järviökin hoiti oman tonttinsa hyvin. Nordström otti kuitenkin muutamia vakuuttavia "don´t blink"-torjuntoja. Molemmat pelaa erittäin aktiivisesti.

Tuleeko muutoksia? Mihin pyritään keskittymään tarkemmin ja mitä erityisesti pyritään parantamaan?

Heinonen:
-Virheiden määrää tulisi karsia huomattavasti, koska laskin ainakin kolme meidän puolustuksen virhettä Kooveen maaleihin. Palloa pitäisi saada nopeammin liikkeelle.

Riihimäki:
-Erikoistilanteet tärkeitä. Tähän asti treenattu lähinnä 5-5-pelaamista, mutta sunnuntaita ajatellen keskitytään myös erikoistilanteisiin ja varsinkin ylivoimaan.

Terveisiä vastustajalle?
Heinonen:
-Toivon Kooveelle kaikkea hyvää. Rehtiä urheiluhenkeä ja parempi voittakoon jälleen.

Riihimäki:
-Jatketaan samaa rataa.

Koovee-Oilers sunnuntaina klo 18.30 alkaen Kaukajärvellä.

Kooveen tiedotteesta / UrheiluTampere


Takaisin edelliselle sivulle


KOO-VEE - logo

KOO-VEE - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kooveen naisten liigajoukkue vahvistuu

Kooveen naisten liigajoukkue vahvistuu

Kooveen liigajoukkueeseen liittyy Kaie Sinor. Nuori hyökkäähä siirtyy Tampereelle Lahdesta.

Lue lisää
TEHO Sport Suomen Cupin finaalit Tampereella

TEHO Sport Suomen Cupin finaalit Tampereella

TEHO Sport Suomen Cup huipentuu lauantaina 16.2. Tampere Areenalla. Naisten loppuottelussa kohtaavat EräViikingit ja PSS, kun taas miesten finaalissa iskevät yhteen Happee ja Classic.

Lue lisää
Classic jatkaa Kuitusen komennossa ja Eemeli Salinin jatkaa Familyssa

Classic jatkaa Kuitusen komennossa ja Eemeli Salinin jatkaa Familyssa

Classicin miesten valmennusvastuun täksi kaudeksi ottanut Samu Kuitunen jatkaa myös kauden 2019-20 päävalmentaja. Myös muu valmennustiimi Juha Jäntti ja Vesa-Matti Virtanen ovat tehneet jatkosopimukset.

Lue lisää
Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaajaksi on valittu yleisöäänestyksellä SPV:n hyökkääjä Jari Hankkio.

Lue lisää
Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Salibandyn tammikuun pelaajat ovat Salibandyliigassa Happeen hyökkääjä Veli-Matti Hynynen, Naisten Salibandyliigassa Classicin maalivahti Kreeta Lakkala ja Divarissa Steelersin hyökkääjä Ville Lastikka.

Lue lisää
Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Salibandyliigassa nähtiin maanantaina melkoinen yllätys kun jumbo Nokian KrP yllätti kotonaan sarjakakkonen Happeen 7-4 ja nousi pois suoran putoajan paikalta.

Lue lisää