Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Selvä tasoero toi Kooveelle reilun voiton Indiansista

 

Selvä tasoero toi Kooveelle reilun voiton Indiansista


Paremmasta joukkueesta ei jäänyt epäselvyyttä, kun naisten liigan keskikastin Koovee kohtasi sarjajumbo Indiansin Espoossa. Vaikka Indians pystyikin useasti luomaan vaarallisia tilanteita vastahyökkäyksillään, ei sillä ollut eväitä tamperelaisten voiton uhkaajaksi. Indians aloitti maalinteon, mutta Kooveen toisen maalin jälkeen se ei päässyt ottelussa kertaakaan vieraiden rinnalle. Lopussa naisten edustus oli sekä henkisesti että fyysisesti vahvempi. Tuloksena oli kauden tähän mennessä suurinumeroisin voitto lukemin 9-3 (1-2, 1-2, 1-5).

Kooveen yhdeksälle maalille kirjattiin peräti kahdeksan eri tekijää. Kooveen riveistä ei löydy pelaajia, jotka kolkuttelisivat liigan pistepörssin kärkisijoja, mutta ratkaisijoita riittää laajalla rintamalla. Ottelun toiseen erään asti ottelu oli numeroiden valossa tasainen, mutta kolmannen erän alun nopeilla maaleilla vieraat kasvattivat eron jo neljään maaliin. Ottelun lopullinen ratkaisu nähtiin kuitenkin Indiansin kolmannen maalin jälkeen. Joukkue otti silloin aikalisän, mutta Koovee pystyi seuraavien vaihtojen aikana dominoimaan peliä. Siitä sillasta inkkarit eivät enää nousseet.

Täysi tusina pisteille

Päävalmentaja Jani Perkonmäki on luonnollisesti tyytyväinen suojattiensa otteisiin. Erityisen tyytyväisenä Perkonmäki pisti merkille maalien runsauden ja onnistujien lukumäärän.
- Alusta lähtien näki, että mikä joukkue pitää pallollisen hallinnan. Vain pienet uinahtelut pitivät numerot tasaisina. Maltti kuitenkin palkittiin. Joukkueen perustaso riittää tällä hetkellä mallikkaaseen peliin, ja nyt lähdetään hiomaan timanttia terävämmäksi kevään koitoksiin.

Ottelussa riitti sankareita. Milla Vähälä (1+0) ja Matilda Hietala (1+0) tekivät hartiavoimin töitä kentän molemmissa päissä. Eilen ensimmäisen liigaottelunsa pelannut Veera Väkiparta (2+1) oli vauhdissa myös tänään. Erityisesti sykähdytti voittomaaliksi jäänyt neljäs maali, johon vahvasti hyökkäyksiin noussut Janika Salonen (0+2) tarjoili haastavan syötön. Väkiparta ohjasi silmänräpäyksessä mailan varrella pallon maaliin.

Väkiparta on nyt nostettu tähdistöön hänen kahdessa ensimmäisessä liigaottelussaan. Toivottavasti nöyrä työnteko jatkuu, jotta onnistumisia nähdään jatkossakin. Tilastoista mainittakoon vielä se, että pisteille nousi 12 pelaajaa, kun pelaavassa kokoonpanossa oli kaikkiaan 15 kenttäpelaajaa.

13 ottelua on tuottanut kooveelaisille 15 pistettä ja kuudennen sijan sarjataulukossa. Kausi jatkuu vierasottelulla PSS:ää vastaan ensi lauantaina kello 17.

Kooveen tiedotteesta / UrheiluTampere


Takaisin edelliselle sivulle


KOO-VEE - logo

KOO-VEE - 2011-2012 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kooveen naisten liigajoukkue vahvistuu

Kooveen naisten liigajoukkue vahvistuu

Kooveen liigajoukkueeseen liittyy Kaie Sinor. Nuori hyökkäähä siirtyy Tampereelle Lahdesta.

Lue lisää
TEHO Sport Suomen Cupin finaalit Tampereella

TEHO Sport Suomen Cupin finaalit Tampereella

TEHO Sport Suomen Cup huipentuu lauantaina 16.2. Tampere Areenalla. Naisten loppuottelussa kohtaavat EräViikingit ja PSS, kun taas miesten finaalissa iskevät yhteen Happee ja Classic.

Lue lisää
Classic jatkaa Kuitusen komennossa ja Eemeli Salinin jatkaa Familyssa

Classic jatkaa Kuitusen komennossa ja Eemeli Salinin jatkaa Familyssa

Classicin miesten valmennusvastuun täksi kaudeksi ottanut Samu Kuitunen jatkaa myös kauden 2019-20 päävalmentaja. Myös muu valmennustiimi Juha Jäntti ja Vesa-Matti Virtanen ovat tehneet jatkosopimukset.

Lue lisää
Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaajaksi on valittu yleisöäänestyksellä SPV:n hyökkääjä Jari Hankkio.

Lue lisää
Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Salibandyn tammikuun pelaajat ovat Salibandyliigassa Happeen hyökkääjä Veli-Matti Hynynen, Naisten Salibandyliigassa Classicin maalivahti Kreeta Lakkala ja Divarissa Steelersin hyökkääjä Ville Lastikka.

Lue lisää
Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Salibandyliigassa nähtiin maanantaina melkoinen yllätys kun jumbo Nokian KrP yllätti kotonaan sarjakakkonen Happeen 7-4 ja nousi pois suoran putoajan paikalta.

Lue lisää