Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Selkäsauna oululaisittain

 

Selkäsauna oululaisittain


Naisten edustus pysyi Oulussa OLS:n kyydissä vain kymmenkunta minuuttia. Kotijoukkueen kahden ensimmäisen maalin jälkeen paketti hajosi, eikä joukkueella enää tahtonut onnistua mikään. Valmennus yritti muuttaa pelin kulkua kolmannen maalin jälkeen aikalisällä ja maalivahdin vaihdolla, mutta sama tahti jatkui. OLS rökitti Kooveen peräti 11-0 (3-0, 4-0, 4-0).

Koovee oli sunnuntai-illan pelissä kehno, mutta se ei silti himmennä yhtään OLS:n hyvyyttä. OLS oli nopea, fyysinen ja täynnä itseluottamusta, jota maalien ajoitus ja syntytapa vielä ruokkivat.

- Lähdimme rohkeasti ottamaan päätylankista kiinni, ja suunnitelma toimi reilu kahdeksan minuuttia. Halpa ylivoimamaali ja nopea hieno veivimaali sekoittivat paketin, Kooveen päävalmentaja Jani Perkonmäki myöntää.

Kooveen synkimmäksi hetkeksi Perkonmäki nimeää kuitenkin toisen erän alun, jolloin OLS tykitti kaksi maalia 16 sekunnissa.
- Erän alku luokaton, ja peli oli ohi. Teimme parhaamme, mutta emme pystyneet eilisen kaltaiseen peliin. Pää pidetään kuitenkin pystyssä, ja lähdemme kehittämään peliä tulevia koitoksia varten. Toinen kierros alkaa kolmella todella tärkeällä vieraspelillä.

Kuten arvata saattaa, onnistujia ei päivästä nimettäväksi liikene.
- Keskitymme siihen, että osaamme Oulusta kotiin, Perkonmäki lohkaisee.

Kooveen tiedotteesta / UrheiluTampere

 


Takaisin edelliselle sivulle


KOO-VEE - logo

KOO-VEE - 2011-2012 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kooveen naisten liigajoukkue vahvistuu

Kooveen naisten liigajoukkue vahvistuu

Kooveen liigajoukkueeseen liittyy Kaie Sinor. Nuori hyökkäähä siirtyy Tampereelle Lahdesta.

Lue lisää
TEHO Sport Suomen Cupin finaalit Tampereella

TEHO Sport Suomen Cupin finaalit Tampereella

TEHO Sport Suomen Cup huipentuu lauantaina 16.2. Tampere Areenalla. Naisten loppuottelussa kohtaavat EräViikingit ja PSS, kun taas miesten finaalissa iskevät yhteen Happee ja Classic.

Lue lisää
Classic jatkaa Kuitusen komennossa ja Eemeli Salinin jatkaa Familyssa

Classic jatkaa Kuitusen komennossa ja Eemeli Salinin jatkaa Familyssa

Classicin miesten valmennusvastuun täksi kaudeksi ottanut Samu Kuitunen jatkaa myös kauden 2019-20 päävalmentaja. Myös muu valmennustiimi Juha Jäntti ja Vesa-Matti Virtanen ovat tehneet jatkosopimukset.

Lue lisää
Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaajaksi on valittu yleisöäänestyksellä SPV:n hyökkääjä Jari Hankkio.

Lue lisää
Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Salibandyn tammikuun pelaajat ovat Salibandyliigassa Happeen hyökkääjä Veli-Matti Hynynen, Naisten Salibandyliigassa Classicin maalivahti Kreeta Lakkala ja Divarissa Steelersin hyökkääjä Ville Lastikka.

Lue lisää
Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Salibandyliigassa nähtiin maanantaina melkoinen yllätys kun jumbo Nokian KrP yllätti kotonaan sarjakakkonen Happeen 7-4 ja nousi pois suoran putoajan paikalta.

Lue lisää