Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Kaksijakoinen sunnuntai

 
Kaksijakoinen sunnuntai

IlvesFS jatkoi tuplaviikonloppuaan Jyväskylässä KaDyn vieraana. Ensimmäisen puoliajan selkeää hallintaa ei saatu tulostaululle asti vaan KaDy iski ensimmäisellä puoliajalla kerran(1-0) ja pelasi fiksusti toisella puoliajalla viimeistellen tarvittavat osumat(lopputulos 5-1).

Melkoisen huvittaviakin piirteitä saanut ottelupäivän järjestely ja taustaselitykset saatiin lopulta pakettiin ja KaDy sai voiton todella siipirikkoiselta Ilvekseltä.

6 kenttäpelaajaa ja ykkösmaalivahti Kallioinen olivat poissa kun Ilves matkusti vain kahden kentällisen voimin Jyväskylään. Poissaoloja oli kotijoukkueellakin, joten ei siitä sen enempää.

Ensimmäisellä puoliajalla Ilves myllytti KaDyn maalilla lähes miten tahtoi. Pallo osui 3 kertaa tolppaan ja avoimet maalipaikat tuhlattiin jatkuvasti joko ohivetoihin tai kotijoukkueen maalivahti Laitisen rintapanssariin. Turussa vaivannut maalipaikkojen tuhlailu oli siis edelleen päällä.

Ilves olisi voinut johtaa usealla maalilla jos viimeistelyssä olisi onnistuttu edes kohtuullisesti. KaDyllä oli koko puoliajalla 2 maalipaikkaa, josta toisesta M.Juvonen osui pystyjuoksun päätteeksi. Puoliajalle siis kotijoukkueen johdossa 1-0.

Toiselle puoliajalle ei sitten enää löytynytkään samanlaista iskua ja pelin kuva tasoittui selvästi. KaDy sai luotua tekopaikkoja ja Ilves pelasi kauden huonoimman puoliaikansa. Kotijoukkue iski vapauttavia maaleja Ilveksen tekemisen muuttuessa kokoajan enemmän ja enemmän väkinäiseksi puskemiseksi.

Tilanteessa 3-0 laitettiin Ilveksen maalivahtina ottelussa pelannut Juho Laine taukomehulle ja tilalle otettiin maalivahdiksi sonnustautunut A.Teittinen. Ylivoimapyörityskin oli tänään huonoa ja sekavaa. Kerran Ilves osui ylivoimalla, kun Torvinen viimeisteli Pulkkisen syötöstä 4-1 kavennuksen. Lopussa KaDy iski vielä kerran pallon Teittisen ohi Ilves-pelurin selän kautta ja loppunumerot 5-1 paloivat taululla.

Hyvin kaksijakoinen peli kuten Turussakin. Kapealla ja loukkaantumisten vaivaamalla rosterilla liikkeellä ollut Ilves ei käyttänyt etsikkoaikaansa ja vastustaja käytti. Siinäpä se oli tiivistettynä Ilveksen ensimmäinen tappio sitten lokakuun lopun. 16 ottelua kestänyt putki sai tylyn päätöksen, mutta enemmän voidaan olla huolissaan joukkueen terveystilanteesta, sillä täydessä iskussa olevia miehiä oli tänään käytettävissä vain 5 kpl.

Maaottelutauko tulee loistavaan aikaan takkuturkkien kannalta. Pelit jatkuvat tuplaviikonlopulla tammikuun 29.ja 30. päivä, kun vieraskentillä kohdataan kovassa vireessä viime aikoina ollut Sievi Futsal sekä TP-Kaarle. Noihin peleihin mennessä saadaan rivit toivottavasti taas kasattua tiiviimmiksi ja viimeinen puristus playoff-asetelmien haussa voi alkaa.

Nyt on kuitenkin Suomi-Futsalin näytönpaikka ja EM-esikarsintojen vuoro Tampereella. Kaikki mukaan kannustamaan Suomi kotiturnauksen voittoon ja jatkokarsintaan kohti suurta unelmaa. Ilveksestä Suomi-paidan pukevat päälle Teittinen, Torvinen ja Pakola.

Ilveksen tiedotteesta / UrheiluTampere


Takaisin edelliselle sivulle


Tampereen Ilves - logo

Ilves - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Tomi Lahtinen palaa Ilvekseen

Tomi Lahtinen palaa Ilvekseen

Tomi Lahtinen siirtyy takaisin Akaa Futsalista Ilvekseen kaudeksi 2020-2021.

Lue lisää
ACE jatkosopimuksiin Jumiskon ja Seppälän kanssa

ACE jatkosopimuksiin Jumiskon ja Seppälän kanssa

Nopeajalkainen laitapelaaja Juho Jumisko ja toppari Valtteri Seppälä ovat tehneet jatkosopimukset seuran kanssa kaudelle 2020.

Lue lisää
Ilves FS ja Sievi FS julkistivat valmentajasopimuksia

Ilves FS ja Sievi FS julkistivat valmentajasopimuksia

Ilves FS kiinnitti kokeneen pitkän linjan futsalmiehen Matti Anttosen valmennusryhmäänsä. Anttonen valmensi miesten Liigassa viimeksi Leijona Futsalin pronssimitaleille 2016–17, minkä jälkeen hän on ollut Ilves FS:n naisten liigajoukkueen taustoissa.

Lue lisää
Ilves haki voiton Espoosta

Ilves haki voiton Espoosta

Ilves ja GFT kohtaavat toisena peräkkäisenä keväänä puolivälierissä. Viime vuonna Ilves jatkoi välieriin, GFT lähti kesälomille.

Lue lisää
PJK keskiviikkona Leijona Futsalin vieraaksi

PJK keskiviikkona Leijona Futsalin vieraaksi

Viime kevään hopeamitalisti Leijona Futsal on tehnyt joulutauon jälkeen - Petri Grönholmin takaisin rosteriin saatuaan - vakuuttavaa jälkeä voittamalla selkein numeroin kaikki viisi otteluaan.

Lue lisää
Ilves murjoi kotikentällään SoVon

Ilves murjoi kotikentällään SoVon

Ilves karkasi ottelussa jopa 5 - 0 johtoon. SoVon puolustuspeli kesti huonosti hyvävireisen Ilveksen vieraana.

Lue lisää