Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Stephen Dixon Tapparan hyökkäykseen

Stephen Dixon Tapparan hyökkäykseen

Tappara on kiinnittänyt hyökkäykseensä 29-vuotiaan kanadalaisen Stephen Dixonin sopimuksella, joka kattaa kuluvan kauden lisäksi myös kauden 2015-16.
Alkukauden SHL:n Luulajaa edustanut Dixon on tuttu Liiga-yleisölle Ässistä, jossa hän kausien 2011-2013 aikana teki 97 tehopistettä 104 ottelussa. Ässistä Dixon siirtyi tammikuussa 2013 KHL:ään, jossa pelasi myös koko viime kauden. Euroopassa Dixon on pelannut jo vuodesta 2008 lähtien kolmen AHL-kauden jälkeen.

– Tartuimme tilaisuuteen, kun oli mahdollisuus saada näin monipuolinen ja Liigassa tasonsa todistanut hyökkääjä myös ensi kautta ajatellen, Tapparan toimitusjohtaja Mikko Leinonen sanoo.

Dixon liittyy Tapparan joukkueeseen keskiviikkona ja pelaa todennäköisesti jo torstaina, kun Tappara kohtaa kotiottelussa Sportin.

Tapparan tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle


Tampereen Tappara - logo

Tappara - 2014-2015 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2014-2015

Ottelut kaudella 2014-2015

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


StephenDixon

Stephen Dixon

7.9.1985 Halifax, N.S., CAN
Tiedot


John Nyberg jatkaa Ilveksessä kaksivuotisella sopimuksella

John Nyberg jatkaa Ilveksessä kaksivuotisella sopimuksella

Ilves ja ruotsalaispuolustaja John Nyberg ovat tehneet sopimuksen, joka kattaa kaudet 2025–2027.

Lue lisää
Tapparan valmennustiimi alkavalle kaudelle on valmis

Tapparan valmennustiimi alkavalle kaudelle on valmis

NHL-legendat Peter Popovic ja Ville Nieminen täydentävät Tappara-valmennuksen.

Lue lisää
Kasper Simontaival palaa Tapparaan

Kasper Simontaival palaa Tapparaan

Tappara on solminut kevääseen 2027 ulottuvan pelaajasopimuksen Kasper Simontaipaleen kanssa.

Lue lisää
Ilves julkisti viisi uutta pelaajasopimusta

Ilves julkisti viisi uutta pelaajasopimusta

Radek Kueeoík sekä hyökkääjät Teemu Engberg, Luká1 Ja1ek ja Matic Török.

Lue lisää
Tuore suomenmestari Jesper Mattila Tapparaan

Tuore suomenmestari Jesper Mattila Tapparaan

Tappara ja Jesper Mattila, 27, ovat solmineet pitkän pelaajasopimuksen, jonka myötä Liigan kärkipuolustajiin lukeutuva Mattila edustaa kirvesrintoja aina kevääseen 2028 asti.

Lue lisää
Pyryn ensimmäiset sopimukset kaudelle 25–26 löytyvät viime kauden kapteenistosta

Pyryn ensimmäiset sopimukset kaudelle 25–26 löytyvät viime kauden kapteenistosta

Kolminkertaiset Suomi-sarjan mestarit Valtteri Ylitalo ja Jesse Kylmäniemi jatkavat Nokialla yksivuotisilla sopimuksilla.

Lue lisää