Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Koovee kohtaa perjantaina Tepsin

 

Koovee kohtaa perjantaina Tepsin


Kooveen miesten edustusjoukkue jatkaa taivaltaan Salibandyliigan runkosarjassa, kun se saa perjantaina vieraakseen TPS:n Turusta. Vahvan alkukauden pelannut TPS on tällä hetkellä sarjassa viidentenä. Kotijoukkue Koovee majailee sarjan kymmenentenä.

Joukkueiden viimekertainen kohtaaminen päättyi TPS:n voittoon jatkoajalla. Silloin vierasjoukkue pelasi hyvin ottelun loppuminuuteille saakka, kunnes kotijoukkue iski pelin tasoihin ilman maalivahtia ja vei lopulta pisteet jatkoajalla.

-Se oli hyvin kaksijakoinen kamppailu. Pelattiin hyvin, mutta ei uskallettu voittaa vielä siinä vaiheessa kautta. Siinä pelissä kuitenkin pelattiin ensimmäisen kerran hyvin ja se teki ottelusta ristiriitaisen. Se oli kieltämättä eräänlainen henkinen pohjanoteeraus, jonka jälkeen ollaankin paranettu, kommentoi Kooveen päävalmentaja Arto Riihimäki joukkueiden edellistä kohtaamista.

TPS:n syksy olikin huikean hyvä. Nyt maajoukkueenkin mukaan kutsutut tehomiehet Teemu Aaltonen ja Miko Kailiala johdattivat joukkueen voitosta voittoon. Näiden lisäksi Janne Nurmisella ja Toni Läntisellä on vahva kausi meneillään. Marras-joulukuussa joukkue koki kuitenkin selkeän aallonpohjan häviten neljä ottelua putkeen.

-Heilläkin on nyt hiukan kone yskinyt syksyn jälkeen. Omaan peliin tässä kuitenkin keskitytään vastustajasta riippumatta, kommentoi Riihimäki perjantaista vastustajaa.

Flunssa-aalto kotijoukkueen riesana

Kooveen loukkaantumislista on kaventunut sitten syksyn, mutta viime aikoina on tullut myös uudenlaista ”jobin postia”.

-Flunssa-aalto on häirinnyt viime aikoina. Kaiken kukkuraksi Kimmo Kontiaisella on vesirokko. Muuten on treenattu hyvin ja uskon, että perjantaina meillä on hyvin iskukykyinen joukkue kasassa, arvioi Riihimäki oman joukkueensa iskukykyä.

Koovee voitti edellisessä ottelussaan Oilersin ja sillä linjalla olisi jatkettava, jotta pudotuspelipaikka olisi vielä otettavissa. Joukkueella on nyt kasassaan 14 pistettä, kun kymmenen ottelua on pelaamatta. Tähän pistemäärän tulisi lisätä ainakin se kymmenen pistettä, jotta pudotuspelipaikka varmistuisi.

-Ei olla varsinaisesti pisteitä mietitty. Kaikki päävastustajat on vielä kohtaamatta ja jokaisesta ottelusta lähdetään hakemaan voittoa. Tässä ei ole pitkä matka neljänteenkään sijaan sarjan tasaisuuden vuoksi. Kaikki on vielä omissa käsissä, kommentoi Riihimäki runkosarjan tilannetta.

Luottoa löytyy

Kooveen vaikeahkon kauden valopilkkuja ovat olleet varsinkin varmaotteinen maalivahti Joni Järviö, sekä hyvässä pistevauhdissa liitävä Miro Lehtinen. Molemmat pelurit palkittiinkin nyt maajoukkuekutsulla.

-Järviön on ollut huikean kova koko kauden. Tasaisin suorittaja. Mirolta on aina odotettu ja nyt niitä lupauksia on alettu lunastamaan  toden teolla. Nostan myös Henri Mäenpään esille. Pelannut erinomaisesti. Nostanut tasoaan ja tehnyt paljon maaleja kun vastuu on kasvanut, arvioi Riihimäki tämän hetken kovimpia syömähampaitaan.

Itse TPS-peliä ajatellen hän haluaa mainita vielä muutaman viime ottelussa myrskyvaroituksen antaneen pelurin:

-Meidän niin kutsuttu ykkönen, eli Valtteri Sainio, Tapio Kinnunen, Eemeli Salin, Paul Kotilainen ja Tatu Eronen pelasi Oilersia vastaan erinomaisesti. Erityisesti Erosen paluu on hieno asia ja vaikka mies ei 60 minuutin kunnossa olekaan, niin mies on erinomainen lisä pelaavaan kokoonpanoon, päättää Riihimäki.

Koovee-TPS perjantaina 18.1. klo 18.30 Kaukajärvellä

Kooveen tiedotteesta / UrheiluTampere


Takaisin edelliselle sivulle




Kooveen naisten liigajoukkue vahvistuu

Kooveen naisten liigajoukkue vahvistuu

Kooveen liigajoukkueeseen liittyy Kaie Sinor. Nuori hyökkäähä siirtyy Tampereelle Lahdesta.

Lue lisää
TEHO Sport Suomen Cupin finaalit Tampereella

TEHO Sport Suomen Cupin finaalit Tampereella

TEHO Sport Suomen Cup huipentuu lauantaina 16.2. Tampere Areenalla. Naisten loppuottelussa kohtaavat EräViikingit ja PSS, kun taas miesten finaalissa iskevät yhteen Happee ja Classic.

Lue lisää
Classic jatkaa Kuitusen komennossa ja Eemeli Salinin jatkaa Familyssa

Classic jatkaa Kuitusen komennossa ja Eemeli Salinin jatkaa Familyssa

Classicin miesten valmennusvastuun täksi kaudeksi ottanut Samu Kuitunen jatkaa myös kauden 2019-20 päävalmentaja. Myös muu valmennustiimi Juha Jäntti ja Vesa-Matti Virtanen ovat tehneet jatkosopimukset.

Lue lisää
Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaajaksi on valittu yleisöäänestyksellä SPV:n hyökkääjä Jari Hankkio.

Lue lisää
Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Salibandyn tammikuun pelaajat ovat Salibandyliigassa Happeen hyökkääjä Veli-Matti Hynynen, Naisten Salibandyliigassa Classicin maalivahti Kreeta Lakkala ja Divarissa Steelersin hyökkääjä Ville Lastikka.

Lue lisää
Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Salibandyliigassa nähtiin maanantaina melkoinen yllätys kun jumbo Nokian KrP yllätti kotonaan sarjakakkonen Happeen 7-4 ja nousi pois suoran putoajan paikalta.

Lue lisää