Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Kooveelle jatkoaikatappio

 

Kooveelle jatkoaikatappio


Kooveen miesten edustusjoukkue hävisi vierasottelunsa Tps:aa vastaan jatkoajalla lukein 6-5ja(1-0,3-2,2-2,1-0). Kotijoukkue pelasi hyvää peliä ensimmäiset 56 minuuttia, mutta lopulta Tps tuli rinnalle ja meni ohi jatkoerässä. Onnistumiset ja tuuri tuntuvat tällä hetkellä kiertävän tamperelaisjoukkuetta.

Ottelun alku oli vieraiden kannalta hyvä. Koovee meni 0-1 johtoon ajassa 12.03 Tapio Kinnusen maalilla, Paul Kotilaisen toimiessa syöttäjänä. Näissä lukemissa jatkettiin toiseen erään. Koovee teki myös ottelun toisen maalin, kun Aapo Mutanen iski vieraiden viisiminuuttisen aikana ylivoimalla 0-2 ajassa 21.41. Syöttömerkintä kirjattiin Aki Hietaselle.

Tps iski kuitenkin erän puolivälissä kolme maalia kolmeen minuuttiin ja meni ripeästi johtoon ottelussa. Jere Jokinen maalasi näistä kaksi ja Miko Kailiala yhden. Koovee ei kuitenkaan lannistunut, vaan Mutanen tasoitti ottelun Henri Mäenpään syötöstä heti saman minuutin sisälle. Erätauolle mentiin 3-3-lukemissa ja Kooveen tilanne vaikutti varsin hyvältä.

-Paikkoja riitti alusta asti ja niitä tuhlailtiin huolella. Tolppiakin koeteltiin. Oli ylivoimallakin paikkoja ratkaista peli, mutta hukkailtiin paikkoja juuri siinä vaiheessa, kun maalien tekeminen olisi ollut tärkeintä. Ylivoima oli tänään huonoa, kommentoi Kooveen päävalmentaja Arto Riihimäki.

Kotijoukkue tasoihin ilman maalivahtia

Kolmas erä oli Kooveen kannalta kaksijakoinen. Ensin Kotilainen veivasi rankkarista 4-5-lukemat taululle ja Miro Lehtinen vielä vankisti johtoa viisi minuuttia ennen loppua Samuli Salomaan syötöstä.

Tämän jälkeen useampi asia meni pieleen. Tps otti maalivahdin pois vajaa neljä minuuttia ennen loppua ja Jokinen onnistui maalinteossa lähes samantien. Tästä minuutti ja Tps oli tullut tasoihin Lauri Stenforsin osumalla. Ottelu meni sittemmin jatkoajalle, jonka ratkaisi Antti Nurminen vajaan minuutin pelin jälkeen.

-Pelattiin 56 minuuttia kauden parasta peliä. Sitten kaksi maalia ilman maalivahtia.Ilmeisesti siinä sitten pelko hiipi puseroon. Jatkoajalla Hietanen pudotti mailan kädestään ja vastustaja pääsi iskemään maalin. Kyllähän tämä luonnollisesti syö miestä, vaikka uskonkin, että näillä otteilla pisteitä vielä ropisee, kertaili Riihimäki.

Tappiokierteen katkaiseminen mahdollista jälleen viikonloppuna

Kooveella ei ole tosiaan ollut onneakaan matkassa tällä kaudella ja tämänpäiväinen oli jälleen yksi osoitus siitä. Voittoja olisi kuitenkin alettava keräämään jossain vaiheessa, jos joukkue mielii sijoittua sarjassa järkeville sijoille.

-Nostaisin Samu Saaren ja Salomaan meiltä. Saari nostettiin B-junioreista ja pelasi erinomaisesti. Loi paljon paikkoja. Salomaa pelasi kauden ensimmäisen kokonaisen 60-minuuttisen ja saalisti uransa ensimmäisen tehopisteen salibandyliigassa.

Koovee siis onnistui parantamaan otteitaan, muttei vieläkään voittanut. Joukkueella on viikonloppuna kaksi hyvin tärkeää peliä Ilvestä ja OLS:ia vastaan. Näistä otteluista joukkueen on pakko kerätä pisteitä, jotta henkinen taakka ei kasvaisi liian suureksi.

UrheiluTampere


Takaisin edelliselle sivulle


KOO-VEE - logo

KOO-VEE - 2012-2013 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2012-2013

Ottelut kaudella 2012-2013

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kooveen naisten liigajoukkue vahvistuu

Kooveen naisten liigajoukkue vahvistuu

Kooveen liigajoukkueeseen liittyy Kaie Sinor. Nuori hyökkäähä siirtyy Tampereelle Lahdesta.

Lue lisää
TEHO Sport Suomen Cupin finaalit Tampereella

TEHO Sport Suomen Cupin finaalit Tampereella

TEHO Sport Suomen Cup huipentuu lauantaina 16.2. Tampere Areenalla. Naisten loppuottelussa kohtaavat EräViikingit ja PSS, kun taas miesten finaalissa iskevät yhteen Happee ja Classic.

Lue lisää
Classic jatkaa Kuitusen komennossa ja Eemeli Salinin jatkaa Familyssa

Classic jatkaa Kuitusen komennossa ja Eemeli Salinin jatkaa Familyssa

Classicin miesten valmennusvastuun täksi kaudeksi ottanut Samu Kuitunen jatkaa myös kauden 2019-20 päävalmentaja. Myös muu valmennustiimi Juha Jäntti ja Vesa-Matti Virtanen ovat tehneet jatkosopimukset.

Lue lisää
Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaajaksi on valittu yleisöäänestyksellä SPV:n hyökkääjä Jari Hankkio.

Lue lisää
Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Salibandyn tammikuun pelaajat ovat Salibandyliigassa Happeen hyökkääjä Veli-Matti Hynynen, Naisten Salibandyliigassa Classicin maalivahti Kreeta Lakkala ja Divarissa Steelersin hyökkääjä Ville Lastikka.

Lue lisää
Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Salibandyliigassa nähtiin maanantaina melkoinen yllätys kun jumbo Nokian KrP yllätti kotonaan sarjakakkonen Happeen 7-4 ja nousi pois suoran putoajan paikalta.

Lue lisää