Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Kooveen aloittaa välierät perjantaina

 

Kooveen aloittaa välierät perjantaina


Kooven miesten edustusjoukkueen välieräsarja hallitsevaa mestaria SSV:tä vastaan alkaa perjantaisella vierasottelulla Pasilassa klo 18.30. Kotijoukkue selvitti tiensä oman tiensä puolivälieristä puhtain 3-0-lukemin, kun taasen vierasjoukkue Kooveen ja Oilers takoivat huikean jännittävän sarjan, joka päättyi lopulta Kooveen 3-1-voittolukemiin. Välieräsarjan ennakkosuosikki on ehdottomasti viisi edellistä mestaruutta vienyt SSV, mutta se joutuu nyt huomattavasti kovemman paikan eteen, kuin puolivälierissä Tapanilan Erää vastaan.

Kotiedun omaava SSV hoiteli pudotuspelien ensimmäisen vaiheen melko rutiininomaisesti. Samanlaisia esityksiä joukkueelta on totuttu näkemään vuosien varrella varsinkin keväisin. Viiden perättäisen suomenmestaruuden tuomaa henkistä herruutta voidaan pitää yhtenä SSV:n isoimmista vahvuuksista, vaikka aiempina vuosina onkin esitetty, että joukkue olisi jo kylläinen menestyksen suhteen. Tästä ei kuitenkaan ole viitteitä, vaan SSV tulee olemaan yhtä vaarallinen, kuin aina ennenkin. Vierailla on kuitenkin mahdollisuus järkyttää dynastiaa ennakkoluulottomalla ja kuvia kumartamattomalla tyylillään. Tämän vuoksi kotijoukkue joutuu olemaan varpaillaan heti sarjan ensikohtaamisesta lähtien.

SSV:n kauden kovin murheenkryyni on ollut maalivahtipeli. David Rytysch on epäonnistunut kauden mittaan useaankin otteeseen ja kesken kauden mukaan hälytetty Toni Lötjönen onkin noussut joukkueen ykkösvahdiksi. Lötjösen otteet ovat olleet varsinkin pudotuspeleissä vakuuttavia. Puolustus ei ole ehkä hyökkäyssuuntaan liigan kovimpia, mutta onnistui perimmäisessä tehtävässään, eli oman pään tilkitsemisessä Erää vastaan erittäin hyvin, päästäen ainoastaan kahdeksan maalia kolmessa ottelussa. Puolustuksen tukipilareita ovat varsinkin Saku Lehti, Timo Toivonen ja Pasi Halonen.

Joukkueen hyökkäys on kaikkiaan pelottavan kova. Ykkösvitja Mikael Järvi-Harri Forsten-Juho Järvinen on yksi maailman kovimmista ketjuista. Forsten johtaakin tälle hetkellä pudotuspelien pistepörssiä ja on jälleen nostanut tasoaan pudotuspeleihin. Tähän kun vielä lisätään toistaiseksi hiukan alakanttiin pelanneet Tero Tiitu ja Santtu Manner, niin voidaan todeta, että Koovee-puolustus saa olla todella varpaillaan perjantai-illasta klo 18.30 alkaen aivan sarjan loppuun asti. SSV:tä luotsaa tuttuun tapaan Mika "Amu" Ahonen, joten taustatekijätkin ovat joukkueella hyvällä mallilla.

Koovee jatkaa nälkäisenä

Koovee pelasi puolivälieränsä äärimmäisen kovalla intensiteetillä ja onnistui nujertamaan Oilersin sekä henkisesti, että fyysisesti. SSV on tietenkin muutamaa pykälää kovempi vastustaja ja vaatii näin ollen  muutamaa pykälää parempaa suoritusta. Tamperelaiset ovat osoittaneet jo kauden ensimmäisestä ottelusta lähtien vahvaa taistelutahtoa ja ovat kasvattaneet omaa henkistä kapasiteettiaan kauden mittaan nousemalla useammastakin sillasta. Kooveen pelitapa on tällä kaudella vaikuttanut varsin toimivalta myös SSV:tä kohtaan, vaikka runkosarjan tuloksilla ei tässä vaiheessa ole enää juuri minkäänlaista merkitystä. Selvää on kuitenkin se, että vierasjoukkueella on omalla liikkuvalla pelityylillään mahdollisuus horjuttaa SSV:tä sekä perjantaina, että koko sarjassa. Tämä kuitenkin vaatii joukkueelta varsin täydellistä suoritusta. Varsinkin ensimmäisiin eriin kannattaisi kiinnittää huomiota. Kuvia se ei missään nimessä lähde kumartelemaan.

Vieraiden maalille asettuu täydellä varmuudella Joni Järviö ja miehenalun vahva puolivälieräsarja olikin yksi joukkueen jatkoonmenon suurimmista takaajista. Puolustus toimi Oilersia vastaan ailahtelevasti varsinkin otteluiden alussa, mutta kokonaisvaltaisesti suoritus oli hyvä. Vesa Wettervik oli äärimmäisen tärkeä omassa päässä samoin kuin Eemeli Salinkin. Valtteri Sainio ja Lauri Hannelius pelasivat pallollisesti vahvaa ja varmaa peliä koko sarjan ajan. Puolustuksen kannalta heikentävä tekijä on Tapio Kinnusen loukkaantuminen.

Hyökkäys toimi puolivälierissä hyvin, vaikka maaleja ei nähty yhdessäkään ottelussa ihan huikeita määriä. Mikko Immonen on onnistui maalinteossa varsin hyvällä tahdilla, vaikkei pelannutkaan juuri muuta kuin ylivoimaa. Marko Lahtinen ja Paul Kotilainen olivat totutun hyviä ja onnistuivat ratkaisevilla hetkillä nostamaan omaa tasoaan, jota tullaan tarvitsemaan myös SSV:tä vastaan. Tomas Sladky tuntuu olevan kuin kotonaan, kun kovat pelit ovat alkaneet ja esimerkillistä raatoa nähdään varmasti myös välierissä. Huomiotta ei voida jättää myöskään oman tasonsa pikkuhiljaa löytänyttä Miro Lehtistä. Kooveeta valmentaa Arto "Japi" Riihimäki.

Valmentajat vastakkain
Ahonen vs Riihimäki
Lähtökohdat välieräsarjaan?
Ahonen:
-Tasanen sarja tulee olemaan. Vastustaja pelaa tällä hetkellä erittäin hyvää peliä näkemäni perusteella.

Riihimäki:
-Tietysti lähdetään pelaamaan mitaleista tavoitteiden mukaisesti. Vastus on kivenkova, mutta omaan tekemiseen uskotaan.

Poissaolot?
Ahonen:
-Ei pitäisi olla ketään.

Riihimäki:
- Kinnunen ainakin ensimmäisestä pelistä pois. Katsotaan jatkossa päivä kerrallaan.

Vastustajan vahvuudet?
Ahonen:
-Kyllä liikkuvuus on suuri vahvuus. Taitavia yksilöitäkin löytyy.

Riihimäki:
-Kokenut ja hyvä joukkue. Ovat joka alueella vahvoja. Ykkösketju näytti alkukierroksella vaarallisuutensa ?Tohtori? Forstenin johdolla. Hyvä puolustuspää ja päästikin ainoastaan kahdeksan omiin Erää vastaan. Eritasoinen vastus, kuin Oilers.

Ottelusarjan ratkaisevat tekijät?
Ahonen:
-Jokaisessa kamppailussa päivän iskukyky ratkaisee.

Riihimäki:
-Oman tekemisen kautta mennään. Kyllä hiukan katseltiin miten kaveri pelaa, kuten Oilersiakin vastaan, mutta lähdetään omasta tekemisestä. Meillä on luja usko omaan pelitapaamme ja sitä noudattamalla ollaan vahvoilla.

Runkosarjassa kaksi tiukkaa kohtaamista. Onko niillä merkitystä tässä vaiheessa?
Ahonen:
-Minä en koskaan mieti enää tässä vaiheessa runkosarjaa. Ne on eri pelejä.

Riihimäki:
-Ei varsinaisesti. Pelattu muutamana aiempana kautena tiukkoja kamppailuita, mutta pudotuspeleissä ei olla kohdattu. Niissä nimenomaan kaveri on osoittanut vahvuutensa, joten ei voida runkosarjasta vetää johtopäätöksiä. Kunnioitamme ja arvostamme vastustajaa, mutta ei varmasti pelätä.

Terveisiä vastustajalle?
Ahonen:
-Pistetään hyvät pelit pystyyn! Se on mukavaa myös lajin kannalta.

Riihimäki:
-Pelataan hyvä sarja, joskus se mestarikin kaatuu!

Kooveen tiedotteesta / UrheiluTampere


Takaisin edelliselle sivulle


Salibandyseura Viikingit ry - logo

SSV - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kooveen naisten liigajoukkue vahvistuu

Kooveen naisten liigajoukkue vahvistuu

Kooveen liigajoukkueeseen liittyy Kaie Sinor. Nuori hyökkäähä siirtyy Tampereelle Lahdesta.

Lue lisää
TEHO Sport Suomen Cupin finaalit Tampereella

TEHO Sport Suomen Cupin finaalit Tampereella

TEHO Sport Suomen Cup huipentuu lauantaina 16.2. Tampere Areenalla. Naisten loppuottelussa kohtaavat EräViikingit ja PSS, kun taas miesten finaalissa iskevät yhteen Happee ja Classic.

Lue lisää
Classic jatkaa Kuitusen komennossa ja Eemeli Salinin jatkaa Familyssa

Classic jatkaa Kuitusen komennossa ja Eemeli Salinin jatkaa Familyssa

Classicin miesten valmennusvastuun täksi kaudeksi ottanut Samu Kuitunen jatkaa myös kauden 2019-20 päävalmentaja. Myös muu valmennustiimi Juha Jäntti ja Vesa-Matti Virtanen ovat tehneet jatkosopimukset.

Lue lisää
Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaajaksi on valittu yleisöäänestyksellä SPV:n hyökkääjä Jari Hankkio.

Lue lisää
Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Salibandyn tammikuun pelaajat ovat Salibandyliigassa Happeen hyökkääjä Veli-Matti Hynynen, Naisten Salibandyliigassa Classicin maalivahti Kreeta Lakkala ja Divarissa Steelersin hyökkääjä Ville Lastikka.

Lue lisää
Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Salibandyliigassa nähtiin maanantaina melkoinen yllätys kun jumbo Nokian KrP yllätti kotonaan sarjakakkonen Happeen 7-4 ja nousi pois suoran putoajan paikalta.

Lue lisää