Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

SM-liigavahti Anssi Pesonen Kooveen vahvuuteen

 

SM-liigavahti Anssi Pesonen Kooveen vahvuuteen


Koovee vahvistaa maalivahtiosastoaan, kun Anssi Pesonen siirtyy SM-liigan HPK:sta Dynamon riveihin. Pesosen pesti on aluksi tammikuun loppuun, mutta tilannetta tarkistetaan siirtorajan kynnyksellä.

KOOVEE Jääkiekko ry:n hallituksen jäsen Matti Sipiläinen oli Anssi Pesosen siirron järjestelijänä. Sipiläisen mukaan HPK:n kanssa on sovittu, että Pesonen jää Kooveen vahvuuteen loppukaudeksi, mikäli kumpikaan HPK:n pelaavista maalivahdeista (Mikko Tolvanen, Mika Järvinen) ei ole loukkaantuneena 31.1.2012.

Anssi Pesonen on HPK:n kasvatti, joka oli viime kaudella hämeenlinnalaisten A-nuorten SM-liigajoukkueen ykkösvahti. 28 runkosarjapelissä torjuntaprosentiksi muodostui oli 92,50 ja 4 playoff-pelissä 91,60.

Kuluvalla kaudella 21-vuotias Anssi Pesonen ehti edustaa HPK:ta 10 SM-liigaottelussa, jossa peliaikaa kertyi 26:57 torjuntaprosentilla 100.

Kooveen tiedotteesta / UrheiluTampere


Takaisin edelliselle sivulle


KOO-VEE - logo

KOO-VEE - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Ruben Rafkinin sopimus purettu

Ruben Rafkinin sopimus purettu

Tapparan ja Ruben Rafkinin välinen pelaajasopimus on purettu yhteisymmärryksessä.

Lue lisää
Erik Borg jatkaa Ilveksessä kaudella 2025–2026

Erik Borg jatkaa Ilveksessä kaudella 2025–2026

Ilves ja ruotsalaishyökkääjä Erik Borg ovat solmineet yksivuotisen jatkosopimuksen.

Lue lisää
Jonathan Andersson Tapparaan

Jonathan Andersson Tapparaan

Ruotsalaispuolustaja Jonathan Andersson siirtyy Tapparaan loppukauden ja ensi kauden kattavalla sopimuksella. 31-vuotias Andersson on kiekkoillut koko tähänastisen uransa kotimaassaan.

Lue lisää
Mike O’Leary palaa Ilvekseen loppukaudeksi

Mike O’Leary palaa Ilvekseen loppukaudeksi

Viime kaudella Ilveksessä seitsemän runkosarjaottelua ja viisi playoffs-ottelua pelannut kanadalaishyökkääjä Mike O’Leary, 27, palaa seuraan loppukauden kattavalla sopimuksella.

Lue lisää
John Nybergin vuokrasopimusta jatkettu tammikuun loppuun

John Nybergin vuokrasopimusta jatkettu tammikuun loppuun

Ilves ja HV71 ovat sopineet ruotsalaispuolustaja John Nybergin vuokrasopimuksen jatkamisesta tammikuun loppuun asti. Sopimukseen sisältyy edelleen Ilveksen optio pelaajan vuokraamisesta myös loppukaudeksi.

Lue lisää
Ilveksen Adam Najman sivussa terveyshuolien vuoksi

Ilveksen Adam Najman sivussa terveyshuolien vuoksi

Ilveksen t¹ekkihyökkääjä Adam Najman, 23, on sivussa joukkueen toiminnasta määrittelemättömän ajan terveyshuolien vuoksi.

Lue lisää