Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Lauantain tiukassa väännössä nuorta voimaa

 

Lauantain tiukassa väännössä nuorta voimaa


Naisten edustuksessa epänormaalista alkaa tulla normaalia, sillä loukkaantumiset kaventavat edelleen kokoonpanoa. Classic-selkäsauna ei myöskään kertonut joukkueen todellista tuloskuntoa maaottelutauon jäljiltä. Mutta ratkaisun avaimet on syytä löytää lauantaihin mennessä, sillä peräkkäisillä sijoilla sarjataulukossa olevien joukkueiden keskinäisessä taistelussa on paljon pelissä. Ainakin kentällä on kosolti nuorta voimaa, sillä molempien joukkueiden pelaajista noin puolet on vielä juniori-ikäisiä. Kaukajärvellä voi siis katsastaa tukun tulevaisuuden tähtiä.

Koovee on sarjataulukossa viisi pistettä Porvoota edellä. PSS on kuitenkin pelannut yhden ottelun vähemmän - ja osoittanut vaarallisuutensa jopa sarjan kärkijoukkueita vastaan. Classicin verkkoon joukkue teki peräti viisi maalia. Erä III:lle ja Tiikereille PSS hävisi vain maalilla, juuri ennen maaottelutaukoa tuli kahden maalin tappio NST:lle. Edellisessä ottelussa se peittosi jatkoajalla M-Teamin, kun taas Koovee otti köniin Classicilta. PSS:n pistepörssin selvä ykkönen on Senni Hietanen, joka on iskenyt liki puolet (eli yhdeksän) joukkueen maaleista. Kooveessa sankaruutta on jaettu tasaisemmin, sillä Viivi Ahola ja Tiina Lehto ovat iskeneet kolme maalia naiseen.

Perkonmäki:
Neljän pinnan peli, pelikunto arvoitus

Pisteitä jaetaan aina kaksi kappaletta per peli, mutta samoista sijoista erityisen kiivaasti kamppalevien joukkueiden keskinäisissä kohtaamisissa tunteet ovat pinnassa. Sen tietää myös Kooveen päävalmentaja Jani Perkonmäki.
- Todellinen neljän pisteen kamppailu. PSS tulee taatusti nälkäisenä kylään, koska pisteet vaikuttavat melkoisesti keskinäisiin asetelmiin sarjassa. On aivan eri juttu olla kolme tai seitsemän pistettä perässä. PSS on nuori ja taitava ryhmä, ja siellä on Hietasen ja Uljuan kaltaisia tähtiä, jotka ovat olleet alkukaudesta ilmiliekeissä.

Perkonmäkeä luonnollisesti edelleen harmittaa vaihtoehtojen niukkuus vaihtopenkillä, vaikka nyt sairasteluista on jo päästy eroon, ja jäljellä on "vain" tukku isompia ja pienempiä loukkaantumisia.
- Pitkällisten loukkaantumisten lisäksi myös Emman (Rantanen) ja Annastiinan (Intala) pelaaminen on vielä auki. Kaupan päälle muutama pelaava peluri on enempi vähempi rikki. Toivotaan, että saadaan riittävä nippu kasaan.

Kuriositeettina mainittakoon, että PSS on yksi liigan parhaista ylivoimajoukkueista, kun taas Kooveen ylivoima on yskähdellyt. Toisaalta alivoimalla asetelma on täysin päinvastainen - Koovee on tälläkin kaudella liigan eliittiä neljällä viittä vastaan pelattaessa.

Viime kaudella Tampereella pelattiin PSS:n hurjan loppukirin ansiosta tasapeli, ja keväällä pisteet jäivät Porvooseen. Kotijoukkueen pitääkin olla hereillä ottelun loppuun saakka.
- PSS on joukkue, joka pelaa aina ottelut loppuun asti, Perkonmäki tietää.

Yksi keskeinen tekijä on yleisö, joka toivottavasti täyttää lehterit ja elää pelissä mukana.

Naisten salibandyliigaa:
Koovee - PSS lauantaina kello 17.45
Spiral-halli, Kaukajärvi (Juvankatu 16)

Kooveen tiedotteesta / UrheiluTampere


Takaisin edelliselle sivulle


KOO-VEE - logo

KOO-VEE - 2011-2012 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kooveen naisten liigajoukkue vahvistuu

Kooveen naisten liigajoukkue vahvistuu

Kooveen liigajoukkueeseen liittyy Kaie Sinor. Nuori hyökkäähä siirtyy Tampereelle Lahdesta.

Lue lisää
TEHO Sport Suomen Cupin finaalit Tampereella

TEHO Sport Suomen Cupin finaalit Tampereella

TEHO Sport Suomen Cup huipentuu lauantaina 16.2. Tampere Areenalla. Naisten loppuottelussa kohtaavat EräViikingit ja PSS, kun taas miesten finaalissa iskevät yhteen Happee ja Classic.

Lue lisää
Classic jatkaa Kuitusen komennossa ja Eemeli Salinin jatkaa Familyssa

Classic jatkaa Kuitusen komennossa ja Eemeli Salinin jatkaa Familyssa

Classicin miesten valmennusvastuun täksi kaudeksi ottanut Samu Kuitunen jatkaa myös kauden 2019-20 päävalmentaja. Myös muu valmennustiimi Juha Jäntti ja Vesa-Matti Virtanen ovat tehneet jatkosopimukset.

Lue lisää
Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaajaksi on valittu yleisöäänestyksellä SPV:n hyökkääjä Jari Hankkio.

Lue lisää
Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Salibandyn tammikuun pelaajat ovat Salibandyliigassa Happeen hyökkääjä Veli-Matti Hynynen, Naisten Salibandyliigassa Classicin maalivahti Kreeta Lakkala ja Divarissa Steelersin hyökkääjä Ville Lastikka.

Lue lisää
Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Salibandyliigassa nähtiin maanantaina melkoinen yllätys kun jumbo Nokian KrP yllätti kotonaan sarjakakkonen Happeen 7-4 ja nousi pois suoran putoajan paikalta.

Lue lisää