Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Maalirikas kamppailu Kalevassa

 
Maalirikas kamppailu Kalevassa


Kooveen maanantainen ottelu SPV:tä vastaan oli melkoista maalijuhlaa. Vivahteikkaiden vaiheiden jälkeen ottelu päätyi kuitenkin tasapeliin.

Jo ennen ottelun alkua kamppailusta saattoi odottaa tasaista mutta jo ensimmäinen erä osoitti tuon arvailun oikeaksi. Koovee aloitti ottelun vahvasti sullomalla ensimmäisen maalin jo ajassa 00.25. Daniel Pappi pisti pallon maaliin hyvistä asemista Ville Matikaisen syötöstä. Kaksikko löysi oikean välin rankaista vielä uinuvaa vastustajaansa. Kauaa ei kuitenkaan erä ehtinyt vanheta kun SPV heräsi ja tasoitti lukemat vapaalyönti tilanteesta. Ja niin pallo siirtyi taas tasaisesti päästä päähän ja eikä aikaakaan kun Kooveen tuttu maalintekijäpari Luukko-Sainio vei Kooveen hetkellisesti johtoon. Veli-Matti Luukko upotti pallon maaliin tarkalla vedolla. Ja niin olikin taas luonnollisesti SPV:n vuoro tasoittaa lukemiksi 2-2. Peli jatkui maalin jälkeen tasaisena kunnes Tomi Lautanen meni ja otti jäähyn. Niinpä SPV pääsi pyörittämään ylivoimalla ja tokihan tämän tason joukkue ylivoimalla pallon maaliin saa. Koovee ei kuitenkaan tyytynyt pitkään katsomaan seinäjokelaisten johtoa. Kooveen nuori toivo Aki Hietanen toimitti pallon tyylikkäästi maaliin Teemu Jaakkolan nappisyötöstä. Kuusi maalia ensimmäiseen erään ei kuitenkaan ollut vielä tarpeeksi. SPV toimitti pelivälineen maaliin vielä kerran ennen erän loppua. Ensimmäistä erää leimasi kokonaisuudessaan pieni uneliaisuus ja helpot virheet molemmilla joukkueilla. Sen sijaan molempien joukkueiden maalivahdit osoittivat jo ensimmäisessä erässä olevansa maineensa arvoisia maalin vartijoita.

Jos ensimmäinen erä oli maalijuhlaa, oli toinen erä maalien suhteen tipaton tammikuu. Eniten elämää kentälle toivat tuomarit, jotka vihelsivät rikkeistä vähintään mielenkiintoisella linjalla. Tuomareitten vihellykset tai viheltämättä jättämiset eivät kuitenkaan olleet ratkaisevassa osassa. Toisen erän ratkaisi enemmän hereillä ollut joukkue eli SPV. Pallo pyöri kyllä molemmilla joukkueilla mutta SPV pyöritti peliään maltillisemmin Kooveen tehdessä hätäisiä ratkaisuja. Erän ensimmäistä maalia saatiin odottaa yllättävänkin pitkään. Lopulta SPV:n Jyrki Holopainen vei joukkueensa 3-5 johtoon ja hetkeä myöhemmin Erik Härkönen vei SPV:n nyt jo 3-6 johtoon. Koovee oli toisessa erässä voimaton, eikä normaalia kurinalaisuutta nähty kentällä riittävästi. Oli tamperelaisilla toki paikkansa mutta kotijoukkueen harmiksi yksikään osumista ei uponnut maalin sisään saakka.

Kolmas erä toi tulessaan takaisin ensimmäisestä erästä tutun maalijuhlan. Koovee aloitti erän kuten ensimmäisen eränkin ja pussitti maalin aivan erän ensi hetkillä. Maalista vastasivat Teemu Jaakkola ja Kara Tilhe. Pian SPV:n Erik Härkönen määrättiin kaksiminuuttiselle vaarallisesta pelistä. Niinpä Koovee pääsi koittamaan kavennusta ylivoimalla. Koovee sai ylivoimansa hyvin pyörimään ja pyöritys tuottikin tulosta. Kooveen konkari Juhani Salo pisti pallon maaliin Ville Matikaisen lepsuhkosta syötöstä. Kooveen päävalmentaja Arto Riihimäki enteili jo muutama viikko sitten, että juurikin Salon ja Matikaisen ketjulta tultaisiin näkemään vielä enemmän kuin tähän asti. Tässä Riihimäki oli enemmän kuin oikeassa, sillä erityisesti Matikainen-Salo kaksikko onnistui maanantaina nostamaan joukkuettaan takaisin mukaan peliin. Kaksikko nostikin joukkueen takaisin tasalukemiin hakkaamalla yhteistuumin pallon maaliin. Vaaralliset tilanteet SPV:n maalilla jatkuivat, kun Koovee toimitti palloa maalinsuulle, jossa aina vähintään yksi mies oli valmiina pistämään sen sisään.Jarno Ihme oli kuitenkin hereillä, eikä maalinteko onnistunut. Maalien sijaan Kooveelle määrättiin jäähy ja oli SPV:n vuoro pyörittää peliä ylivoimalla. Pian lukemat olivatkin sitten 6-7. SPV sai uutta puhtia taas peliinsä ja kohta SPV oli jo kahden maalin päässä kotijoukkueesta. Tilanne oli nyt 6-8 ja Kooveen oli aika ottaa aikalisä. Koovee hioi kuvionsa kuntoon ja peliä päästiin jatkamaan.  Koovee painoi tiukasti SPV:n päälle aikalisän jälkeen. Koovee puolustaja Kara Tilhe löysi sopivan välin maalintekoon ja ampui pallon maaliin kaventaen tilanteeksi 7-8. Koovee jatkoi maltillisesti pallon pyörittämistä kunnes oli oikea aika ja paikka ottaa Pekka Nieminen pois maalin suulta ja koittaa kuudella pelaajalla maalintekoa. Siirto kannatti ja Koovee tasoitti. Ville Matikainen toi pallon maltillisesti kulmasta laukaisuasemiin ja toimitti pallon nätisti maaliin. Maaleja ei erässä enää syntynyt ja peli sai jatkua jatkoajalla, joka myös päättyi maaleitta. Maalijuhlien jälkeen ottelu siis päättyi lukemiin 8-8.

Koovee peli osoitti erityisesti kolmannessa erässä, joukkueen henkisen vahvuuden. Tamperelaiset jaksoivat taistella ja onnistuivatkin nousemaan aina uudestaan ja uudestaan tasoihin. Myös Kooveen valmennusjohto ositti kypsyyttä, kun malttoi ottaa kentältä pois tuttuja onnistujia, jotka eivät pelissä olleet omalla tasollaan. Kooveen joukkueen tasaisuus näkyi hyvin juuri tässä vaihdossa; valmentajille ei tuottanut ongelmia vaihtaa kentälle pelaajia, jotka eivät ehkä ole onnistuneet niin usein maaliteossa, mutta jotka jaksavat taistella loppuun saakka. Myös SPV osoittautui henkisesti vahvaksi joukkueeksi, kun jokaisen Kooveen rinnalle nousun jälkeen joukkue jaksoi taistella itsensä taas johtoon.

Ottelun jälkeen kumpikaan joukkue ei liiemmin tuuletellut.

- Ensimmäinen erä oli semmoista hurlumheitä. Toiseen erään saatiin sitten enemmän malttia. Koovee pelasi maltillista peliä, joka osaltaan hidasti pelin tempoa, tiivistää SPV:n Mikko Kohonen.

- Tuomareilta jäi muutama selkeä rike puhaltamatta molemille joukkueille mutta tärkeintä kai on, että linja on tasainen. Pelaajana sitä täytyy vain sopeutua tilanteeseen, vastaa Kohonen kysyttäessä illan tuomarilinjasta.

SPV:n päävalmentaja Tommy Koponen ei myöskään voinut olla täysin tyytyväinen peliin; joukkueella kun oli jo voitin avaimet käsissään.

- Molemmat joukkueet lähtivät rohkeasti pelaamaan mutta molemmille syntyi maaleja yksilötason virheistä. Ensimmäisen erän ensimmäisessä maalissa näkyi, ettei oltu vielä ihan hereillä. Oikeastaan tuo maali määritteli koko erän. Toiseen erään saatiin rauhoitettua peliä. Toisessa erässä ei Kooveella ollut juurikaan paikkoja. Kolmannen erän määritteli taas heti erän alkuun tullut maali, analysoi Koponen peliä.

Kooveen päävalmentaja Arto Riihimäki ei myöskään ollut täysin tyytyväinen joukkueensa suorituksiin.

- Tuntui olevan osalla kroppa Kalevassa mutta pää Kaukajärvellä. Me ei oltu todellakaan läsnä tässä pelissä ja aivan liikaa tuli henkilökohtaisia virheitä. Ystävällisesti yritin sitten erätauolla herätellä joukkuetta ja kolmanteen erään sitten yksinkertaistettiin peliä.Pyrittiin pistämään vaan palloa maalille ja siitä sisään, Riihimäki toteaa.

Kooveen Ville Matikaisen näkemys ystävällisestä palautteesta erätauolla eroaa hieman Riihimäen näkemyksestä.

- Jonkun verran tuli erätauolla huutoa. En tiedä, onko tärykalvot vieläkään täysin palautunut, vitsailee Matikainen ja jatkaa

- Toinen erä oli aika hakusessa, peli oli höntyilyä. Kolmannessa erässä saatiin palloa maalille asti ja se tehosi.

Muutamasta niukasta tappiosta ja nyt tasapelistä toipuva Koovee ei kuitenkaan Arto Riihimäen mukaan ole vieläkään kriisissä. Riihimäki kertoo, ettei joukkueen selkäranka katkea vielä kahteen niukkaan tappioon. Päävalmentajan mukaan joukkueella on nyt hyvin itseluottamusta ja paketti on hyvin kasassa playoffeja varten.

Kolmatta sijaa sarjataulukossa tällä hetkellä pitävä Koovee jatkaa pelejään ensi keskiviikkona 10.2 Erää vastaan.

Kooveen tiedotteesta / UrheiluTampere


Takaisin edelliselle sivulle


KOO-VEE - logo

KOO-VEE - 2009-2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kooveen naisten liigajoukkue vahvistuu

Kooveen naisten liigajoukkue vahvistuu

Kooveen liigajoukkueeseen liittyy Kaie Sinor. Nuori hyökkäähä siirtyy Tampereelle Lahdesta.

Lue lisää
TEHO Sport Suomen Cupin finaalit Tampereella

TEHO Sport Suomen Cupin finaalit Tampereella

TEHO Sport Suomen Cup huipentuu lauantaina 16.2. Tampere Areenalla. Naisten loppuottelussa kohtaavat EräViikingit ja PSS, kun taas miesten finaalissa iskevät yhteen Happee ja Classic.

Lue lisää
Classic jatkaa Kuitusen komennossa ja Eemeli Salinin jatkaa Familyssa

Classic jatkaa Kuitusen komennossa ja Eemeli Salinin jatkaa Familyssa

Classicin miesten valmennusvastuun täksi kaudeksi ottanut Samu Kuitunen jatkaa myös kauden 2019-20 päävalmentaja. Myös muu valmennustiimi Juha Jäntti ja Vesa-Matti Virtanen ovat tehneet jatkosopimukset.

Lue lisää
Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaajaksi on valittu yleisöäänestyksellä SPV:n hyökkääjä Jari Hankkio.

Lue lisää
Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Salibandyn tammikuun pelaajat ovat Salibandyliigassa Happeen hyökkääjä Veli-Matti Hynynen, Naisten Salibandyliigassa Classicin maalivahti Kreeta Lakkala ja Divarissa Steelersin hyökkääjä Ville Lastikka.

Lue lisää
Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Salibandyliigassa nähtiin maanantaina melkoinen yllätys kun jumbo Nokian KrP yllätti kotonaan sarjakakkonen Happeen 7-4 ja nousi pois suoran putoajan paikalta.

Lue lisää