Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

A-nuoret lauantaina tulessa Kaukajärvellä

 
A-nuoret lauantaina tulessa Kaukajärvellä


Koovee yrittää kasvattaa pistesaldoaan nuorten SM-sarjassa tulevana lauantaina (5.12), kun NST saapuu vierailulle Kaukajärvelle. Ottelu käynnistyy klo 16.30.

Nuorten SM-sarjassa on meneillään toinen sarjakierros, jonka aikana länsi- ja itälohkon joukkueet kohtaavat toisensa. Ristiin pelattavan kierroksen alkuun lännen joukkueet ovat olleet selkeästi idän joukkueita etevämpiä. Pisteiksi muutettuna länsilohko johtaa itälohkoa tässä vaiheessa keskinäisissä kohtaamisissa pistein 35-13.

Helpolla Koovee ei kuitenkaan lauantaina pääse, sillä NST on esiintynyt viime kierroksilla vahvasti. Kahdessa edellisessä ottelussaan lappeenrantalaiset ovat voittaneet IC-Akatemian ja Trackersin. Kooveen valmennus odottaakin lauantaille tiukkaa taistoa pisteistä.
- NST:n joukkueet ovat olleet aina hankalia ja periksiantamattomia vastustajia. Jos kuitenkin puolustamme viisikkona kuten viime peleissä ja siihen päälle hieman terävöitämme hyökkäyspelaamistamme niin voittoon pitäisi olla hyvät mahdollisuudet.

Monen muun joukkueen tavoin myö Kooveeta riepotteli muutama viikko sitten ärhäkkä flunssa-aalto. Kahteen viime otteluun tamperelaisten miehistö on kuitenkin ollut jälleen tervehtymään päin ja kilpailua pelipaikoista on jälleen syntynyt. Tämä miellyttää myös valmennusporrasta.
- Muutama viikko mentiin niin, että tunnelma oli kuin kulkutautisairaalassa. Käytännössä vastuuta sai, jos vain sattui olemaan terve. Nyt pari viime viikkoa on taas näyttänyt paremmalta ja peliminuuttien eteen joutuu taas tekemään töitä.


Koovee - NST, lauantaina 5.12. klo 16.30, Kaukajärven Spiral-halli.

Kooveen tiedotteesta / UrheiluTampere


Takaisin edelliselle sivulle


KOO-VEE - logo

KOO-VEE - 2009-2010 A-nuoret

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kooveen naisten liigajoukkue vahvistuu

Kooveen naisten liigajoukkue vahvistuu

Kooveen liigajoukkueeseen liittyy Kaie Sinor. Nuori hyökkäähä siirtyy Tampereelle Lahdesta.

Lue lisää
TEHO Sport Suomen Cupin finaalit Tampereella

TEHO Sport Suomen Cupin finaalit Tampereella

TEHO Sport Suomen Cup huipentuu lauantaina 16.2. Tampere Areenalla. Naisten loppuottelussa kohtaavat EräViikingit ja PSS, kun taas miesten finaalissa iskevät yhteen Happee ja Classic.

Lue lisää
Classic jatkaa Kuitusen komennossa ja Eemeli Salinin jatkaa Familyssa

Classic jatkaa Kuitusen komennossa ja Eemeli Salinin jatkaa Familyssa

Classicin miesten valmennusvastuun täksi kaudeksi ottanut Samu Kuitunen jatkaa myös kauden 2019-20 päävalmentaja. Myös muu valmennustiimi Juha Jäntti ja Vesa-Matti Virtanen ovat tehneet jatkosopimukset.

Lue lisää
Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaajaksi on valittu yleisöäänestyksellä SPV:n hyökkääjä Jari Hankkio.

Lue lisää
Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Salibandyn tammikuun pelaajat ovat Salibandyliigassa Happeen hyökkääjä Veli-Matti Hynynen, Naisten Salibandyliigassa Classicin maalivahti Kreeta Lakkala ja Divarissa Steelersin hyökkääjä Ville Lastikka.

Lue lisää
Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Salibandyliigassa nähtiin maanantaina melkoinen yllätys kun jumbo Nokian KrP yllätti kotonaan sarjakakkonen Happeen 7-4 ja nousi pois suoran putoajan paikalta.

Lue lisää