Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Naisten edustuksen viikonloppu: Pelien tuska ja kimallus

 
Naisten edustuksen viikonloppu: Pelien tuska ja kimallus


Syyskierroksen päättänyt kahden ottelun vieraspelikiertue tarjosi Kooveen naisille aimo annoksen kilpapelaamisen tuskaa ja kimallusta. Sarja on nyt puolivälissä ja Koovee kahdeksantena. Toisen kierroksen aloittava ottelu OLS:aa vastaan pelataan kotikentällä juuri ennen joulua.

Osa 1: Kimallusta Turussa

Turkuhalli toimi TPS-päivän kunniaksi lauantain liigapelin päänäyttämönä. Katsomossa oli ahdasta, kun 125 salibandyn ystävää ahtautui 10 000 ihmistä vetävälle areenalle. Ottelun alussa taidettiin ihmetellä ison kattilan kirkkaita valoja ja katossa möllöttävää Jumbotronia, sillä TPS vipelsi hieman onnekkaasti 2-0-johtoon. Vierasjoukkueen pakit nimittäin ohjasivat pallon ohi Tanja Henttisen ensin mailalla, ja sitten jalalla. Koovee ei tästä kuitenkaan kipsaantunut. Ensin Aino Lappalainen (kuvassa) nousi väkevästi maalille ja nosti pallon takanurkkaan, ja sitten Minna Uotila tuikkasi pallon samaiseen osoitteeseen Piia Niemen
tarjoilusta. Kotijoukkue pääsi vielä kerran johtoasemaan, kun veto pomppi peitosta suoraan takanurkalla päivystäneen Elisa Alangon lapaan. Hetkeä myöhemmin Enni Laine kävi iskemässä pallon takanurkkaan kentän toisessa päässä.

Kakkoserässä Lappalainen-Lehto-tutkapari heilutti kahdesti maaliverkkoa TPS:n päässä. TPS pyöritti peliä välillä pitkiäkin pätkiä vierailijoiden päädyssä, ja koetti orjallisesti pelata palloa maalin edustalle. Kooveen puolustus kuitenkin kesti, ja tauolle päästiin etsimään pukukoppia 3-5-johdossa.

Kolmannessa erässä TPS nousi vielä maalin päähän, mutta ottelun hahmot Aino Lappalainen ja Tiina Lehto lopettivat kotijoukkueen kirin lyhyeen. Lappalainen syötti, ja Lehto ohitti maalivahti Laura Stillin tyylikkäällä yhden käden rystyohjauksella. Hyvä puolustuspeli, Henttisen vankka maalivahtipeli ja erittäin tehokkaat ja tyylikkäät vastaiskut toimivat voiton avaimina. Voiton ansiosta TPS jäi sarjataulukossa kahdella pisteellä Kooveen taakse.

Osa 2: Tuskaa Lappeenrannassa

Hyvinkään Sveitsin alppimaisemissa vietetyn yön jälkeen lähdettiin kohti Lappeenrantaa, jossa odotti perjantaina kauden avaustappion PSS:lle kärsinyt NST. Sarjakärjellä riitti siis nälkää, ja Kooveen edellisen ottelun päättymisestä oli kulunut vain 19 tuntia.

Avauserässä Koovee pystyi vielä rimpuilemaan kotijoukkueen vauhdissa, mutta noutaja tuli toisen erän puolivälin hujakoilla. Sanonta "väsy iskee, lamput sammuu" piti tälläkin kertaa paikkansa, sillä virheiden määrä kasvoi räjähdysmäisesti erityisesti pallollisessa pelissä. NST rokotti harhasyötöistä tehokkaasti, ja viimeiseen erään lähdettiin 6-0-lukemista. Kolmas erä kului lähinnä loppusummeria maanitellessa ja kotijoukkueen maalijuhlia katsellessa. Juhlia tuntuikin riittävän, ja ottelun viimeisiäkin maaleja juhlittiin kuin maailmanmestaruutta.

NST osoitti olevansa kaikin tavoin erittäin kova joukkue, mutta joukkueen pelin ylivoimainen sielu on ykkösketju Ukkonen-Rotevall-Suoreijus, joka paiskasi pelissä seitsemän maalia. Kotimatkalle ja sarjatauolle lähdettiin kärkijoukkueen tarjoaman tylyn 12-1-oppitunnin siivittämänä. Vierailijoiden ainokaisesta vastasi näyttävän soolomaalin tehnyt Aino Lappalainen.

Kooveen tiedotteesta / UrheiluTampere


Takaisin edelliselle sivulle


KOO-VEE - logo

KOO-VEE - 2009-2010 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kooveen naisten liigajoukkue vahvistuu

Kooveen naisten liigajoukkue vahvistuu

Kooveen liigajoukkueeseen liittyy Kaie Sinor. Nuori hyökkäähä siirtyy Tampereelle Lahdesta.

Lue lisää
TEHO Sport Suomen Cupin finaalit Tampereella

TEHO Sport Suomen Cupin finaalit Tampereella

TEHO Sport Suomen Cup huipentuu lauantaina 16.2. Tampere Areenalla. Naisten loppuottelussa kohtaavat EräViikingit ja PSS, kun taas miesten finaalissa iskevät yhteen Happee ja Classic.

Lue lisää
Classic jatkaa Kuitusen komennossa ja Eemeli Salinin jatkaa Familyssa

Classic jatkaa Kuitusen komennossa ja Eemeli Salinin jatkaa Familyssa

Classicin miesten valmennusvastuun täksi kaudeksi ottanut Samu Kuitunen jatkaa myös kauden 2019-20 päävalmentaja. Myös muu valmennustiimi Juha Jäntti ja Vesa-Matti Virtanen ovat tehneet jatkosopimukset.

Lue lisää
Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaajaksi on valittu yleisöäänestyksellä SPV:n hyökkääjä Jari Hankkio.

Lue lisää
Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Salibandyn tammikuun pelaajat ovat Salibandyliigassa Happeen hyökkääjä Veli-Matti Hynynen, Naisten Salibandyliigassa Classicin maalivahti Kreeta Lakkala ja Divarissa Steelersin hyökkääjä Ville Lastikka.

Lue lisää
Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Salibandyliigassa nähtiin maanantaina melkoinen yllätys kun jumbo Nokian KrP yllätti kotonaan sarjakakkonen Happeen 7-4 ja nousi pois suoran putoajan paikalta.

Lue lisää