Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Tasuri naapurissa

 
Tasuri naapurissa

Ilves aloitti kolmen ottelun vieraskulkueen naapuripitäjässä Pirkkalassa. Sarjanousija PJK oli saalistanut maukkaan päänahan edellisessä ottelussa Raumalla, joten odottaa sopi, että joukkue tulee myös vauhdilla Ilvestä vastaan. Ilma oli taas varsin lämmin ja noin 200 silmäparia oli tullut katsomaan paikallisottelua. Ilveksestä sairastuvalla oli Jussi Kuoppala, jonka alaselkä hieman vihoitteli ja riskiä ei haluttu ottaa peluuttamalla miestä kovalla tekonurmella. Jan Kulokorpi oli niin ikään selkävaivan vuoksi poissa. Mikko Laine ja Sergei Korsunov potevat edelleen jalkavaivoja. Miki Sipiläinen sen sijaan oli toipunut polvitällistään pelikuntoon.

Ilves aloitti pirteästi mutta maalintekosektorilla peli ontui. Syötöt omille eivät menneet hyökkäyspäässä omille. PJK taas keskittyi erikoistilanteisiin ja niissä se oli myös vahva. Ensimmäisellä ottelupuoliskolla nähtiin yksi selkeä maalipaikka ja sen loi PJK. Kulman jälkitilanteesta vedon maaliviivalta pelasti Topi Mattila. Muuten jaksolla ei hienouksia nähty vaan se oli tasaista puurtamista ja pääosin keskialueella.

Toiselle jaksolle PJK tuli agressiivisemmin. Se sai pallon jopa kaksi kertaa verkon perukoille mutta tuomari Kirill Naishouler oli valppaana. Ensimmäisessä tilanteessa, hyvin maalissa pelannutta, Juha Ojanperää rikottiin selvästi. Toinen tilanne oli taas selkeä paitsio. Ottelun viimeisillä minuuteilla Ojanperä torjui tasapelipisteen - näin voidaan sanoa. Maalinedushässäkän jälkitilanteesta vihulainen pääsi tykittämään suoraan tyhjään maalia kohti mutta jostain Julli pallon tielle syöksyi.

Pelin jälkeen varmaan kumpikin joukkue oli vain hieman tyytyväinen. Molemmat janosivat voittoa ja maaliton tasapeli antaa aihetta hymyyn edes hiukan. Ilves oli hieman aneeminen ja piste varmasti maistui loppupeleissä. PJK:lla oli enemmän läheltä piti tilanteita, joten kolmekkin pistettä oli tarjolla. Ilves pääsi jokusen kerran hyvään vetopaikkaan mutta tuloksetta.

Ilves lähtee tavoittelemaan seuraavaksi toista vierasvoittoa Espooseen Pallohonkaa vastaan. Pallohonka vilisee nuoria ja nälkäisiä Hongan organisaatioon kuuluvia pelimiehiä. Nyt puolustus on saatu pitäväksi ja plakkarissa on jo kaksi nollapeliä. Jälleen puolustuspelaaminen nousee erittäin arvokkaaseen asemaan. Yksikin voitto tai tappio voi erittäin tasaisessa sarjassa tietää merkittäviä muutoksia sarjataulukkoon. Pallohonka on Ilvestä neljä pistettä perässä mutta pelin vähemmän pelanneena. Peli pelataan ensi sunnuntaina 5.7.

Veikkauksen tähdet:
1 Kustaa Käki, PJK
X Topi Mattila, Ilves
2 Antti Loukiala, PJK

Ilveksen sisäiset palkinnot:
Hook Kehräsaaren tulinen pelaaja: Juha Ojanperä
Haraldin janoinen pelaaja: Topi Mattila

Ilveksen kokoonpano:
Juha Ojanperä
Toni Hevonkorpi
Matti Jokinen ('80 Tuomas Niskanen)
Topi Mattila
Juuso Ollikainen ('59 Olli-Pekka Toikkonen)
Mikko Pessi
Petteri Poukka
Jussi Räsänen ('87 Hannu Immonen)
Janne Salli  
Miki Sipiläinen
Juha-Pekka Torvinen

Muut vaihtopelaajat:
Jussi Mäkelä
Sakari Putkonen

Ilveksen tiedotteesta / UrheiluTampere.com


Takaisin edelliselle sivulle


Tampereen Ilves - logo

Ilves - 2009 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009

Ottelut kaudella 2009

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Tuomas Lähdesmäki tekee paluun TPV paitaan

Tuomas Lähdesmäki tekee paluun TPV paitaan

TPV saa tuoreimman sopimuksen myötä tuntuvasti kokemusta ja taitoa keskikentälleen. 23-vuotias Tuomas Lähdesmäki on pelannut nuoresta iästään huolimatta jo 81 Ykkösen ottelua Hakan ja TPV:n joukkueissa.

Lue lisää
Eric Bullock tuo lisää tulivoimaa TamUn hyökkäykseen

Eric Bullock tuo lisää tulivoimaa TamUn hyökkäykseen

Tampere Unitedin jo ennestään kova hyökkäyskalusto vahvistui vielä entisestään, kun Eric Bullock allekirjoitti yksivuotisen sopimuksen.

Lue lisää
Näin pelataan kausi 2020 Miesten Ykkösessä ja Kakkosessa sekä Naisten Ykkösessä

Näin pelataan kausi 2020 Miesten Ykkösessä ja Kakkosessa sekä Naisten Ykkösessä

Valtakunnallisista jalkapallosarjoista Veikkausliigan ja Kansallisen Liigan kauden 2020 aloitus ja pelitapa ovat olleet selvillä jo jonkin aikaa ja nyt myös Miesten Ykkösen ja Kakkosen sekä Naisten Ykkösen osalta asioissa on päästy ratkaisuun.

Lue lisää
Veikkausliiga 2020 lähestyy päivä päivältä - pelataan muodossa tai toisessa

Veikkausliiga 2020 lähestyy päivä päivältä - pelataan muodossa tai toisessa

Veikkausliigan hallitus kokoontuu nyt viikoittain ja seuraa tiiviisti tilannetta. Veikkausliiga 2020 käynnistyy pian sen jälkeen, kun yleisötapahtumia on jälleen mahdollista järjestää.

Lue lisää
Lauri Ala-Myllymäki jatkaa Ilveksessä

Lauri Ala-Myllymäki jatkaa Ilveksessä

Ilves ja Lauri Ala-Myllymäki ovat allekirjoittaneet kaudet 2019 ja 2020 kattavan jatkosopimuksen. 21-vuotias Ala-Myllymäki on pelannut Ilveksen paidassa 118 Veikkausliigaottelua, joissa hän on viimeistellyt yhteensä 19 maalia.

Lue lisää
Ilveksessä liikehdintää molempiin suuntiin

Ilveksessä liikehdintää molempiin suuntiin

Ilves on purkanut pelaajasopimuksen laitapuolustaja Tuomas Rannankarin kanssa. Päätös on tehty yhteisymmärryksessä Rannankarin kanssa. Uusia hankintoja kartoitetaan ja tämän viikon ajan seura testaa hyökkääjä Samuel Afumia.

Lue lisää