Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

A-nuoret varmisti kotiedun puolivälieriin

 
A-nuoret varmisti kotiedun puolivälieriin

G-Koovee varmisti tiistaina kotiedun nuorten SM-sarjan puolivälieriin voittamalla Ylöjärvellä Karhut maalein 9-8 (2-3, 4-3, 3-2). Vaikka ottelu ei tasoltaan kohonnut kauden parhaimpien otteluiden joukkoon niin jännittävän ja vaiherikkaan ottelun joukkueet silti tarjosivat.

Kahdessa edellisessä ottelussaan avauserät nukkunut G-Koovee lähti tällä kertaa otteluun terävästi. Ensimmäisen vajaan kymmenminuuttisen kotijoukkue pyöritti upeaa pallollista peliä. Alun myrskyäminen ei tuonut kotijoukkueelle kuitenkaan kuin kaksi maalia ja vähitellen myös vierailijat pääsivät otteluun kiinni. G-Kooveen valmennus näki, että alun hallinta olisi pitänyt kyetä hyödyntämään vahvemmin.
- Melkoista pallorallia pyöritettiin alkuminuutit, mutta ei oltu valmiita kuitenkaan naulaamaan kaveria. Sitten meiltä hävisi vähitellen maltti ja vahva ote lipesi käsistä.

Toden totta. Alkuminuuttien helppo ja nopea pelaaminen katosi G-Kooveelta ja vahva vastahyökkäysjoukkue Karhut päästettiin tilanteen herraksi. Vieraliljat käväisivät toisen erän alulla jo kahden maalin johdossa kunnes isäntien ykkösviisikko toi joukkueensa takaisin peliin mukaan. Mahtavaan kevätvireeseen yltyneen Henri Mäenpään saldo toisessa erässä hakee vertaistaan, sillä mies pussitti 12 minuutissa peräti neljä osumaa.

G-Koovee löysi jälleen päätöserään hitusen malttia ja järkeä peliinsä ja pääsi nopeasti erän alulla kahden maalin johtoon. Vierasjoukkue Karhut ei kuitenkaan luovuttanut vaan tuli vielä kerran tasoihin. G-Koovee osoitti kuitenkin vahvaa henkistä kanttia päätöserässä ja kuittasi Ville Salomäen maalilla vain minuutti tasoituksen jälkeen ottelun voitto-osuman. G-Kooveen valmennus antoi vastustajalle täyden tunnustuksen hyvästä esityksestä.
- Pakko myöntää, että tiukka peli johtui tänään paljon vastustajan hyvyydestä. Varsinkin heidän ykkösketjuaan ei välillä tuntunut pysäyttävän mikään. Meidän tämän hetken vahvuuden osoittaa kuitenkin se, että tämäkin peli käännettiin lopulta eduksemme.

G-Kooveen tiedotteesta / UrheiluTampere.com


Takaisin edelliselle sivulle


KOO-VEE - logo

KOO-VEE - 2008-2009 A-nuoret

Pelaajat kaudella 2008-2009

Ottelut kaudella 2008-2009

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kooveen naisten liigajoukkue vahvistuu

Kooveen naisten liigajoukkue vahvistuu

Kooveen liigajoukkueeseen liittyy Kaie Sinor. Nuori hyökkäähä siirtyy Tampereelle Lahdesta.

Lue lisää
TEHO Sport Suomen Cupin finaalit Tampereella

TEHO Sport Suomen Cupin finaalit Tampereella

TEHO Sport Suomen Cup huipentuu lauantaina 16.2. Tampere Areenalla. Naisten loppuottelussa kohtaavat EräViikingit ja PSS, kun taas miesten finaalissa iskevät yhteen Happee ja Classic.

Lue lisää
Classic jatkaa Kuitusen komennossa ja Eemeli Salinin jatkaa Familyssa

Classic jatkaa Kuitusen komennossa ja Eemeli Salinin jatkaa Familyssa

Classicin miesten valmennusvastuun täksi kaudeksi ottanut Samu Kuitunen jatkaa myös kauden 2019-20 päävalmentaja. Myös muu valmennustiimi Juha Jäntti ja Vesa-Matti Virtanen ovat tehneet jatkosopimukset.

Lue lisää
Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaajaksi on valittu yleisöäänestyksellä SPV:n hyökkääjä Jari Hankkio.

Lue lisää
Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Salibandyn tammikuun pelaajat ovat Salibandyliigassa Happeen hyökkääjä Veli-Matti Hynynen, Naisten Salibandyliigassa Classicin maalivahti Kreeta Lakkala ja Divarissa Steelersin hyökkääjä Ville Lastikka.

Lue lisää
Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Salibandyliigassa nähtiin maanantaina melkoinen yllätys kun jumbo Nokian KrP yllätti kotonaan sarjakakkonen Happeen 7-4 ja nousi pois suoran putoajan paikalta.

Lue lisää