Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Erä kahmi tärkeät sarjapisteet

 
Erä kahmi tärkeät sarjapisteet

Keskiviikon ottelun voitto oli täysin G-Kooveen käsissä, mutta joukkue pystyi ehjään suoritukseen vain matsin toisessa erässä. Muuten isännät olivat vieraitaan hitaampia ja aneemisempia eivätkä pystyneet käyttämään maalipaikkojaan hyödyksi. Erän tärkein pelaaja oli 28 kertaa torjunut säkkäri Jani Naumanen.

- Kaikki kunnia vastustajan maalivahdille, mutta kyllä meidän vetomme suuntautuivat aika paljon hänen napaansa, G-Kooveen päävalmentaja Arto Riihimäki totesi.

G-Kooveen veskari Pekka Nieminen torjui myös kelvollisesti. Vastustajan maaleille Nieminen ei voinut mitään, sillä neljästi Erän pelaaja pääsi viimeistelemään avoimesta tekopaikasta ja kerran rangaistuslaukauksesta. G-Kooveen parhaana palkittiin kaksi syöttöpistettä kerännyt ja muutenkin pirteästi esiintynyt puolustaja Vesa Wettervik.

G-Kooveen viisikkopuolustus toimi suhteellisen hyvin läpi ottelun, mutta Erä pystyi siitä huolimatta pitämään palloa hallussaan ja järjestelmään nopeita hyökkäyksiä. G-Kooveelta nopeat vastaiskut jäivät vähiin.

- Aina kun saimme riistettyä pallon, kaveri teki taktisen rikkeen ja pystyi viivyttämään hyökkäyksiämme. Noihin rikkeisiin ei tänään puututtu, Riihimäki totesi.

Salibandyliiga jatkuu G-Kooveen osalta jo perjantaina, ja tuolloin vastassa on Nokian KrP. Ottelu pelataan Tampere Areenalla KrP:n kotiotteluna.

- KrP ei ole kovin hyvin pelannut, mutta nöyränä siihen peliin pitää lähteä. Se matsi on pakko voittaa. Toivottavasti tämä tappio antaa meille tarvittavaa draivia, päävalmentaja Riihimäki toivoi.

G-Kooveen (Jaakko Loikkanen) tiedotteesta / UrheiluTampere.com


Takaisin edelliselle sivulle


KOO-VEE - logo

KOO-VEE - 2008-2009 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2008-2009

Ottelut kaudella 2008-2009

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


Pekka Nieminen

3.7.1979
Tiedot

Arto Riihimäki

29.5.1974
Tiedot


Kooveen naisten liigajoukkue vahvistuu

Kooveen naisten liigajoukkue vahvistuu

Kooveen liigajoukkueeseen liittyy Kaie Sinor. Nuori hyökkäähä siirtyy Tampereelle Lahdesta.

Lue lisää
TEHO Sport Suomen Cupin finaalit Tampereella

TEHO Sport Suomen Cupin finaalit Tampereella

TEHO Sport Suomen Cup huipentuu lauantaina 16.2. Tampere Areenalla. Naisten loppuottelussa kohtaavat EräViikingit ja PSS, kun taas miesten finaalissa iskevät yhteen Happee ja Classic.

Lue lisää
Classic jatkaa Kuitusen komennossa ja Eemeli Salinin jatkaa Familyssa

Classic jatkaa Kuitusen komennossa ja Eemeli Salinin jatkaa Familyssa

Classicin miesten valmennusvastuun täksi kaudeksi ottanut Samu Kuitunen jatkaa myös kauden 2019-20 päävalmentaja. Myös muu valmennustiimi Juha Jäntti ja Vesa-Matti Virtanen ovat tehneet jatkosopimukset.

Lue lisää
Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaajaksi on valittu yleisöäänestyksellä SPV:n hyökkääjä Jari Hankkio.

Lue lisää
Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Salibandyn tammikuun pelaajat ovat Salibandyliigassa Happeen hyökkääjä Veli-Matti Hynynen, Naisten Salibandyliigassa Classicin maalivahti Kreeta Lakkala ja Divarissa Steelersin hyökkääjä Ville Lastikka.

Lue lisää
Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Salibandyliigassa nähtiin maanantaina melkoinen yllätys kun jumbo Nokian KrP yllätti kotonaan sarjakakkonen Happeen 7-4 ja nousi pois suoran putoajan paikalta.

Lue lisää