Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Oskari Laaksoselle kaksivuotinen jatkosopimus Ilvekseen

Oskari Laaksoselle kaksivuotinen jatkosopimus Ilvekseen

 

Viime kaudella ensiesiintymisensä Ilveksen liigajoukkueessa tehnyt Oskari Laaksonen on noussut kasvattajaseurassaan isoon roolin. Puolustaja on tehnyt tällä kaudella 25 ottelussa tehopisteet 3+10=13, ja hänen keskimääräinen peliaikansa on joukkueen suurin. Laaksonen on NHL-seura Buffalo Sabresin kolmannen kierroksen varaus vuodelta 2017.

– Alkukausi on sujunut marraskuuta lukuun ottamatta varsin hyvin. Sitä ennen pelasimme hienosti, ja nyt olemme taas ottaneet muutaman voiton putkeen, joten joukkueessa on hyvä fiilis. Omaan pelaamiseeni olen myös melko tyytyväinen. Koko joukkue on rohkaissut pelaamaan omilla vahvuuksillani, ja olen saanut olla oma itseni sekä kentällä että sen ulkopuolella, kertoo Laaksonen.

– On kunnia olla ilves ja jatkaa kasvattajaseurassani. Katsotaan, miten asiat etenevät, mutta ainakin siihen asti kun ei Pohjois-Amerikan suuntaan mitään tapahdu, pelaan Ilveksessä. Se on minulle kunnia-asia.

Puolustajan alkukauden hyvät otteet toivat valinnan Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen MM-leirille. Nuoret Leijonat matkustavat Kanadaan lauantaina, ja lopullinen kisajoukkue nimetään jouluaattona. Alle 20-vuotiaiden MM-kisat pelataan Kanadan Vancouverissa ja Victoriassa 26.12.2018 – 5.1.2019.

– Tulevat nuorten MM-kisat ovat Ilveksen pelien ohella kauden päätavoitteeni. Todella kovalla innolla lähden tavoittelemaan paikkaa myös lopullisesta kisajoukkueesta, sillä nämä olisivat ensimmäiset arvokisat itselleni, jatkaa Laaksonen.

Ilves-Hockey Oy:n toimitusjohtaja Risto Jalo on tyytyväinen Laaksosen jatkosopimukseen ja pelaajien haluun sitoutua Ilvekseen.

– Oskari Laaksonen on hyvin liikkuva kiekollinen puolustaja, joka erottuu kentällä ennakkoluulottomalla ja rohkealla pelaamisellaan. Hän on tärkeä osa joukkuettamme, ja solmittu jatkosopimus on hieno asia koko seuralle. Haluamme tarjota omille kasvateillemme mahdollisuuden nousta huipulle ja vastuullisiin rooleihin Ilveksessä, kommentoi Jalo.

Lähde: Ilves.com


Takaisin edelliselle sivulle


Tampereen Ilves - logo

Ilves - 2018-2019 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2018-2019

Ottelut kaudella 2018-2019

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Tomi Sallisen sopimukselle jatkoa

Tomi Sallisen sopimukselle jatkoa

​Tappara ja Tomi Sallinen ovat sopineet pelaajasopimuksen jatkosta, hyökkääjä pelaa Tapparassa 28. marraskuuta asti.

Lue lisää
Rauhalalle kahden kauden jatkosopimus Tapparaan

Rauhalalle kahden kauden jatkosopimus Tapparaan

Tappara ja hyökkääjä Otto Rauhala ovat tehneet kahden kauden mittaisen jatkosopimuksen. Tämän myötä joukkueen kapteeni nähdään kirvesrinnoissa kevääseen 2029 asti.

Lue lisää
Tommi Kivistö Tapparaan kahden kuukauden sopimuksella

Tommi Kivistö Tapparaan kahden kuukauden sopimuksella

Tappara on tehnyt kahden kuukauden pelaajasopimuksen puolustaja Tommi Kivistön kanssa. Sopimus sisältää option loppukaudesta.

Lue lisää
Kari Jalonen päättää valmentajauransa

Kari Jalonen päättää valmentajauransa

Fredrik Norrena on nimetty Tapparan päävalmentajaksi loppukauden kattavalla sopimuksella.

Lue lisää
Markus Niemeläinen Tapparaan

Markus Niemeläinen Tapparaan

Tappara on tehnyt isokokoisen puolustajan kanssa kevääseen 2028 ulottuvan sopimuksen.

Lue lisää
Ranskalaishyökkääjä Dylan Fabre siirtyy Tapparaan

Ranskalaishyökkääjä Dylan Fabre siirtyy Tapparaan

Tappara on tehnyt kevääseen 2028 asti ulottuvan pelaajasopimuksen hyökkääjä Dylan Fabren kanssa. 25-vuotias ranskalainen on pelannut kolme edellistä kautta Porin Ässissä, ja päättynyt kausi oli hänen tähänastisen Liiga-uransa tehokkain.

Lue lisää