Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Kooveen naisten isot haasteet: SB-Pro ja NST vaikeita, ei mahdottomia

 

Kooveen naisten isot haasteet: SB-Pro ja NST vaikeita, ei mahdottomia


Vaikka Tiikerit ja Indians eivät olleet mitään heppoisia vastustajia, oli kauden avausviikonloppu kuitenkin vasta lämmittelyä seuraavaan. Ensi viikonlopun vastustajista SB-Prota pidetään vahvana suosikkina loppuotteluun, ja heti kärkeen Classicilta pisteen niistänyt NST kuuluu sekin sarjan vahvimpiin. Naisten edustus lähtee kuitenkin lauantaina pelottomasti goljatin kaatoon, sillä onhan sillä paitsi haastajan henkinen etulyöntiasema, myös kotiyleisön vankkumaton tuki. SB-Pro-ottelussa onkin varmasti odotettavissa kelpo tunnelma, sillä ottelu on osa Koovee-päivän tapahtumia.

Kaksi ensimmäistä kotiottelua menivät naisten edustukselta monessa suhteessa nappiin. Kotiyleisö korvasi määrän laadulla ja sai joukkueen tsemppaamaan tiukoista väännöistä kolme pistettä neljästä mahdollisesta. Tasapeli ja voitto irtosivat kuitenkin lajille epätyypillisellä tavalla, sillä Koovee tälläsi kahdessa ottelussa yhteensä vain kaksi maalia. Sehän riittää, kun päästää omiin vain yhden!

Joukkue on nyt palannut arkeen hienon viikonlopun jälkeen, ja keskittyminen on jo täysin tulevissa koitoksissa. Syytä onkin, sillä SB-Pro kotona ja NST vieraissa ovat sen tason mittareita, että paljon kovempaa vastusta ei Suomesta sitten löydykään.

- Molemmat maalivahdit ovat onneksi olleet ilmiliekeissä. Yksi päästetty maali kertoo kaiken oleellisen. Maalivahtien lisäksi myös viisikkopelaamisen on oltava huippuluokkaa, jos viikonloppuna mielii pisteille. Ilme on kuitenkin nälkäinen ja usko kova, päävalmentaja Jani Perkonmäki vakuuttaa.

Kaksi ottelua ja kaksi maalia, joten maalinteko on tietysti yksi keskeinen kysymys juuri nyt. Monessa tapauksessa kysymys on ollut pienistä, mutta oleellisista nyansseista - kuten siitä, päätyykö pallo ylärimaan vaiko maaliin.
- Tilanteita on kuitenkin riittänyt. Löydämme kyllä sen rentouden, jolla pallot päätyvät vastustajan verkkoon. Pientä hienosäätöä viimeistelyyn, niin olemme valmiita yllättämään minkä joukkueen tahansa, Perkonmäki pohtii.

Nykyisiä ja tulevia huippupelaajia

Lauantaina kello 16 pelattava kotiottelu SB-Prota vastaan on osa Koovee-päivää. Miehet kohtaavat Josban pian naisten liigapelin päättymisen jälkeen, ja ennen naisia on tulessa Tytöt SM. Tyttöjen kauden avausvastustaja on Erä.
- Mielenkiintoista nähdä sekä nykyisiä että tulevia liigatähtiä yhdellä kertaa. Ennen meidän peliämme voi siis kurkata, että millä mallilla tulevaisuus on Koovee-leirissä, Perkonmäki sanoo.

Kooveessa nuoria pelaajia on nostettu ennakkoluulottomasti suureenkin rooliin. Tyttöjen ja naisten ottelut samana päivänä aiheuttavat toki sen, että kaikkea ei voi saada: osa juniori-ikäisistä pelaa lauantaina liigaa ja osa tyttöjen mestaruussarjaa.

SB-Pro vilisee huippupelureita. Kujalat, Hietamäet ja Morottaja riittävät perusteluiksi näin ensi alkuun. Sekä naisten että tyttöjen viimeisimmässä maajoukkuekokoonpanossa oli kolme SB-Pron pelaajaa. Pro hävisi avauksessa jatkoajalla NST:lle, mutta löi kotonaan selvästi Happeen. Kahdessa ensimmäisessä ottelussa joukkue teki 15 maalia, Koovee kaksi. Kummankohan pillin mukaan lauantaina tanssitaan? Jotakin ainakin tiedetään:

- Kotijoukkueen on pelattava todella kypsästi ja uhrautuvasti. Vastustaja on fyysinen ja toimittaa ahkerasti palloa maalineduskahinoihin. Näissä onkin oltava tarkkana heti alusta lähtien. Lisäksi Pro antaa kovan paineen karvissaan, joten palloa on toimitettava nopeasti ja huolellisesti eteenpäin. Usko omaan joukkueeseen on kuitenkin kova, kyllä Pron kaataminen lauantaina mahdollista on. Toivotaan, että Koovee päivä täyttää katsomon ja tunnelma on suorastaan huikea. Kahdessa edellisessäkin pelissä yleisö eli loistavasti mukana, Jani Perkonmäki kiittelee.

NST ei näytä yhtään heikolta...

Sunnuntaina naisten edustus matkustaa Lappeenrantaan, jossa vastassa on todella vahvasti sarjan aloittanut NST. Ennusteissa lappeenrantalaisten ryhmän nähtiin heikentyneen, mutta mitenkähän on?
- Joukkue voitti Pron ja pelasi tasan Classicin kanssa, joten ei kai hirveästi heikentyneestä porukasta voi olla kyse. Viime kaudella Koovee kärsi harmittavan maalin tappion viime hetkillä, joten revanssia lähdetään rohkeasti hakemaan, Perkonmäki päättää.

Koovee-päivän otteluohjelma:
pe 18.30  ASM - TPS
la  13.00  TSM - Erä
la  16.00  N1 - SB-Pro
la  19.00  M1 - Josba

Hallilla myös runsaasti maksutonta oheisohjelmaa.

Kooveen tiedotteesta / UrheiluTampere


Takaisin edelliselle sivulle


KOO-VEE - logo

KOO-VEE - 2011-2012 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kooveen naisten liigajoukkue vahvistuu

Kooveen naisten liigajoukkue vahvistuu

Kooveen liigajoukkueeseen liittyy Kaie Sinor. Nuori hyökkäähä siirtyy Tampereelle Lahdesta.

Lue lisää
TEHO Sport Suomen Cupin finaalit Tampereella

TEHO Sport Suomen Cupin finaalit Tampereella

TEHO Sport Suomen Cup huipentuu lauantaina 16.2. Tampere Areenalla. Naisten loppuottelussa kohtaavat EräViikingit ja PSS, kun taas miesten finaalissa iskevät yhteen Happee ja Classic.

Lue lisää
Classic jatkaa Kuitusen komennossa ja Eemeli Salinin jatkaa Familyssa

Classic jatkaa Kuitusen komennossa ja Eemeli Salinin jatkaa Familyssa

Classicin miesten valmennusvastuun täksi kaudeksi ottanut Samu Kuitunen jatkaa myös kauden 2019-20 päävalmentaja. Myös muu valmennustiimi Juha Jäntti ja Vesa-Matti Virtanen ovat tehneet jatkosopimukset.

Lue lisää
Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Jari Hankkio on Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaaja

Salibandyliigan syyskuun Loiste-pelaajaksi on valittu yleisöäänestyksellä SPV:n hyökkääjä Jari Hankkio.

Lue lisää
Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Hynynen, Lakkala ja Lastikka kuukauden pelaajat

Salibandyn tammikuun pelaajat ovat Salibandyliigassa Happeen hyökkääjä Veli-Matti Hynynen, Naisten Salibandyliigassa Classicin maalivahti Kreeta Lakkala ja Divarissa Steelersin hyökkääjä Ville Lastikka.

Lue lisää
Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Nokian vuoro yllättää jumbopaikalta - samalla Johansson kaikkien aikojen pistekakkoseksi

Salibandyliigassa nähtiin maanantaina melkoinen yllätys kun jumbo Nokian KrP yllätti kotonaan sarjakakkonen Happeen 7-4 ja nousi pois suoran putoajan paikalta.

Lue lisää