Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

TJK punnersi rinnalle ja ohi

 
TJK punnersi rinnalle ja ohi

Kaunis kesäsää houkutteli Lamminpäähän iltaottelua seuraamaan kuutisenkymmentä katsojaa. Lahtelaisen FC Kuusysin vieraili vuorostaan TJK:n kotikentällä. Yleisö innostui hetkittäin kannustukseen, mutta Vuvuzelan surina ei sentään korvissa soinut.

TJK aloitti varsin pirteästi. Jo toisella minuutilla kotijoukkue sai kulmapotkun, mutta lahtelaiset onnistuivat tilanteen purkamisessa. Kuusysi sai nopeasti juonesta kiinni ja varsin tarkalla syöttöpelillä rakensi omia hyökkäyksiään, ja niinpä vierailijan ensimmäinen kulmapotku annettiin neljännellä minuutilla.

Vei aikansa ennen kuin kumpikaan pääsi oikein hyviin maalintekotilanteisiin. Kymmenennellä minuutilla TJK:n johtomaali oli erittäin lähellä, kun Masu ja Henna juonittelivat Miran vapaaksi. Maalivahti oli kaukana vastassa, joten Mira haki zippiä yli – tällä kertaa pallo kuitenkin putosi niukasti ylähirren väärälle puolelle. Tässä vaiheessa TJK:lla säilyi hyvä ote, ja maalivahdin reaktioita pääsi kokeilemaan myös kovapotkuinen Anu. Kyykkä hätyytteli TJK:n maalia vartin pelin paikkeilla, kun Tanja Ryhänen pääsi laukomaan n. 25 metristä vasemmalta kierteisen pallon kohti takaylänurkkaa. Johanna laski lentoradan oikein ja ohjasi pallon maalin yli. Jatkotilanteessa keskitys tuli maalin eteen ja vaikkei pallo mikään Jabulani ollutkaan, Johanna nyrkkeli varmuuden vuoksi pallon sen menosuuntaan, jatkokeskitys jäikin sitten hanskoihin.

Ottelu jatkui tasaväkisenä enimmäkseen keskialueen kamppailuna, mutta muutamia tilanteita rakennettiin molempiin päätyihin. Puuman läpisyöttö johti Anun kovaan laukaukseen, joka suuntautui yli; pian tämän jälkeen nähtiin Kyykän kulmapotku ja vapari ja vastavuoroisesti TJK sai mukavasta paikasta vaparin. Kuusysin pyrkimykset hakea läpisyöttöä puolustuksen selustaan tuottivat tulosta puolen tunnin kohdalla, kun Sanni Seppälä vapautti pystysyötöllä Jonna Martikaisen, jonka tarkka laukaus vei vieraat 0-1 johtoon ajassa 30'. Tilannetta hieman avitti se, että alin pelaaja ei ollut noussut syöttöhetkellä Martikaisen yläpuolelle.

Mutta mahdollisuus kuittiin tarjoutui varsin pian. Nelisen minuuttia myöhemmin E-K nousi oikeata laitaa Kuusysin päätyyn ja keskitti maalille. Maaliin päin selin ollut Mira otti pallon haltuun ja pääsi kääntymään, mutta ahtaasta tilasta annettu laukaus suuntautui ohi. Ensimmäisen jakson lopulle näin hyvää tilannatta ei enää rakennettu, vaikka TJK:n otteissa olikin varsin hyvä vaihe.

Toisen jakson alkuun kotijoukkue teki pari vaihtoa, ottaen kentälle Jennin ja Nooran. Jenni kiitti saamastaan luottamuksesta, kun hän jo jakson kolmannella minuutilla prässäsi pallon itselleen n. 25 metrissä, haki sopivan raon puolustuksen välistä ja laukoi matalan kudin, joka yllätti maalivahti Ilona Rinteen. Päättäväinen yksilösuoritus tuotti lukemat 1-1 ajassa 48'.

Kyykkä ei tasoituksesta notkahtanut, vaan otti toviksi tilanteet haltuunsa kentällä: lahtelaispelaaja lähetti pahan roikon auringon suunnasta mutta Johanna nyrkkeili tämän kulmaksi. Erinomaisen hyvin puolustuspäässä pelannut Puuma selvitti sitten kulmatilanteen vahvalla puskulla. TJK käyttikin sitten omat tilanteensa tehokkaammin. Runsaan kymmenen minuutin kohdalla saimme hankittua kulman, jota Anu asettui antamaan. Tarkka keskitys vitosen edustalle, josta Mira nikkaa tarkasti pallon maaliin. Tasoituksesta johtomaaliin 2-1 kului aikaa yhdeksän minuuttia. Luontainen maalintekijä vainusi taas erinomaisen paikan.

Tilanne uhkasi kuittaantua jo parissa minuutissa, kun Kuusysi sai vapaapotkun aivan kuudentoista sivureunalta. Onneksemme vierailijat eivät tilannetta onnistuneet hyödyntämään. Pelin tasaisuudesta johtuen tilanne oli jatkuvasti veitsenterällä. Niinpä mm. Anun antamaa erinomaista kulmapotkua seurasikin purku ja vastahyökkäys, joka puolestaan päättyi Johannan hyvään vastaantuloon. Taitavat lahtelaiset saivat puolestaan melkoisen paineen ja pyörityksen n. vartin ennen peliajan oletettua päättymistä. Siitä vastahyökkäys Hennan pystysyötöstä Miralle, joka hankki kulman. Jälleen Anu teki millimetrin tarkkaa työtä, ja Henna sai kuin yllättäen avopaikan, joka kuitenkin kääntyy uudeksi kulmaksi.

Ja kun nitro-ottelua pelattiin, ajassa 81' Aino Siiteri nousi oikealta laidalta vahvasti, keskitti Sanni Seppälälle. Tämä pääsi puskemaan, mutta kymmenen senttiä takatolpasta ohi. Välillä TJK keskittyi pelin rauhoittamiseen, ja tässä kunnostautui erityisesti Henna, mutta Kyykän hyökkäykset rakentuivat nopeasti: ajassa 89' lahtelaispelaaja pääsi tykittämään avopaikasta kohti alanurkkaa, mutta Johanna heittäytymällä ohjasi pallon sivulle ja tilanteen hyvin lukenut Sisko nappasi pallon mukaan ja avasi vastahyökkäyksen. Toisessa päässä pallo pysyikin lähes viisi minuuttia, mutta vielä ajassa 95' tuli paha keskitys TJK:n maalille. Savun hälvettyä kentän pinnasta kömpi ylös veskari ja epälukuinen joukko muita, mutta pallo oli onneksi tipotiessään. ”Injury time” oli jostain syystä lähes viisi minuuttia, vaikka loukkaantumisia tai erityisen pahoja viivytyksiä ei nähtykään.

Kuusysi oli hyvä pelaava joukkue, ja ehkä yllättävän matalalla sarjataulukossa. Pelin ratkaisu lienee ollut TJK:n paremmassa viimeistelyssä, keskikentän edellistä ottelua selvästi paremmassa kontrollissa, ja alakerran tarkkuudessa. TJK:n parasta on vaikea valita, joskin Hennan varmat otteet keskikentällä erottuivat varsin selvästi. Puuma puolustuspäässä teki muutaman erinomaisen pallonriiston, Anu yleensä erottuu vahvana työmyyränä, mutta tänään hänen plussaldoonsa on luettava myös erittäin hyvät kulmapotkut.

Nousimme sarjassa viidensiksi. Kevätkierroksella saamme vielä vastaamme ONSin kotona ja Pyrkivän vieraissa. Kummatkin joukkueet ovat taulukossa edellämme, joten ne varmasti kohdataan hyvin motivoituneena.

TJK:n tiedotteesta / UrheiluTampere


Takaisin edelliselle sivulle


Tampereen JalkapalloKlubi - logo

Tampereen JalkapalloKlubi - 2010 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010

Ottelut kaudella 2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Danila Bulgakov Ilveksen riveihin

Danila Bulgakov Ilveksen riveihin

Tampereen Ilves vahvistaa joukkueen hyökkäysosastoa U15-, U17-, U18- ja U19-nuorisomaajoukkueet läpikäyneellä Danila Bulgakovilla. 18-vuotias nuorukainen siirtyy Ilvekseen AC Oulun riveistä. Bulgakovin sopimus on mallia 2+1.

Lue lisää
Ilvekselle neljä uutta pelaajaa

Ilvekselle neljä uutta pelaajaa

Ilveksen riveihin uusina pelaajina siirtyvät Juhani Pikkarainen, Matias Kivikko Arraño ja Roope Riski. Joona Veteli puolestaan palaa Ilves-paitaan Kuopiosta.

Lue lisää
Punakone uuteen kauteen tutuissa käsissä

Punakone uuteen kauteen tutuissa käsissä

Ratkaisut Punakoneen valmennuksesta kaudelle 2024 on tehty. Nousuun huipentuneen edellisen kauden jälkeen Ash Civilin sopimus TPV:n kanssa päättyi, ja taitava valmentaja seuraa jatkossa unelmiaan muualla.

Lue lisää
Joonas Rantanen Ilveksen päävalmentajaksi

Joonas Rantanen Ilveksen päävalmentajaksi

Veikkausliigassa pelaava Tampereen Ilveksen miesten edustusjoukkue saa kaudelle 2024 uuden päävalmentajan, kun Joonas Rantanen siirtyy Tampereelle.

Lue lisää
Sylvanus Nimely vahvistamaan Ilveksen hyökkäystä

Sylvanus Nimely vahvistamaan Ilveksen hyökkäystä

22-vuotias liberialainen hyökkääjä Sylvanus Nimely on solminut Ilveksen kanssa kauden 2022 loppuun asti ulottuvan sopimuksen.

Lue lisää
Erkka Helminen sopimukseen Ilves-Kissojen kanssa

Erkka Helminen sopimukseen Ilves-Kissojen kanssa

Seitsemän vuotiaana TP-49:ssä aloittanut poika on nyt 24-vuotias mies ja omaa kokemusta viiden vuoden ajalta Ykkösestä FC Hakan matkassa.

Lue lisää