Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Ilves pysyi sarjakärjessä

 

Ilves pysyi sarjakärjessä


Ilves ja VIFK ottivat mittaa Tammelassa kauden suurimman kotiyleisön edessä. Yleisömäärä kertoo tällä hetkellä Ilveksen kiinnostavuudesta. Peräti 1123 silmäparia seurasi lohkon kärkikamppailua. Tamperelaiselle futikselle ylöisömäärä oli varsin mairea sillä samaan aikaan TV tarjosi EM-pelejä sekä lentopallon maailmanliigaa pelattiin niin ikään Tampereella.

Molemmat joukkueet aloittivat tarkasti ottelun. Molemmat välttivät turhia riskejä. Ilves kuitenkin piti palloa enemmän ja pyrki ratkaisuihin hanakammin. Ottelua ehti vanheta 37 minuttia, kun Miki Sipiläinen vei Ilveksen johtoon. Ilves tyytyi purkamaan pallon omalta puolustusalueelta kohti VIFK-päätyä. Maalivahti tuli vastaan ja potkaisi puolittain pallosta ohi. Peliväline ajautui Sipiläiselle kuin tarjottimella ja mies ei erehtynyt. Maali oli myös jakson ainoa ja tauolle lähdettiin riemastuttavassa Ilves-johdossa.

Toista jaksoa hallitsi hienokseltaan jälleen Ilves. Loppua kohti vastustaja kuitenkin nosti hyökkäykseen lisää väkeä ja sai aikaan muutamia hyviä tilanteita. Viisi minuuttia ennen loppua yhden niistä hoiteli refleksitorjunnallaan Ilveksen maalivahti Gustav Långbacka. Vastustaja pääsi kuitenkin tasoittamaan loppunumeroiksi, kun varsinainen peliaika oli jo ummessa. Pallo menetettiin maalipotkun jälkeen keskialueella ja VIFK:n kaveri laitettiin puolittaiseen läpiajoon. Tarkka laukaus kohti takanurkkaa sinetöi loppunumeroiksi 1-1.

Vaikka tulos harmittaakiin koko Tammelaan ssaapunutta joukkiota, Ilves jatkaa kuitenkin sarjakärjessä. Marginaalia on yksi piste ja yksi pelattu ottelu vähemmän. Ilveksellä on mahdollisuus pieneen irtiottoon jälleen, kun se päättää ensimmäisen kierroksen omalta osaltaan Sportingin vieraana. Nokka käännetään kohti Kristiinaa keskiviikkona 20.6.

Ilveksen tiedotteesta / UrheiluTampere


Takaisin edelliselle sivulle


Tampereen Ilves - logo

Ilves - 2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2012

Ottelut kaudella 2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Danila Bulgakov Ilveksen riveihin

Danila Bulgakov Ilveksen riveihin

Tampereen Ilves vahvistaa joukkueen hyökkäysosastoa U15-, U17-, U18- ja U19-nuorisomaajoukkueet läpikäyneellä Danila Bulgakovilla. 18-vuotias nuorukainen siirtyy Ilvekseen AC Oulun riveistä. Bulgakovin sopimus on mallia 2+1.

Lue lisää
Ilvekselle neljä uutta pelaajaa

Ilvekselle neljä uutta pelaajaa

Ilveksen riveihin uusina pelaajina siirtyvät Juhani Pikkarainen, Matias Kivikko Arraño ja Roope Riski. Joona Veteli puolestaan palaa Ilves-paitaan Kuopiosta.

Lue lisää
Punakone uuteen kauteen tutuissa käsissä

Punakone uuteen kauteen tutuissa käsissä

Ratkaisut Punakoneen valmennuksesta kaudelle 2024 on tehty. Nousuun huipentuneen edellisen kauden jälkeen Ash Civilin sopimus TPV:n kanssa päättyi, ja taitava valmentaja seuraa jatkossa unelmiaan muualla.

Lue lisää
Joonas Rantanen Ilveksen päävalmentajaksi

Joonas Rantanen Ilveksen päävalmentajaksi

Veikkausliigassa pelaava Tampereen Ilveksen miesten edustusjoukkue saa kaudelle 2024 uuden päävalmentajan, kun Joonas Rantanen siirtyy Tampereelle.

Lue lisää
Sylvanus Nimely vahvistamaan Ilveksen hyökkäystä

Sylvanus Nimely vahvistamaan Ilveksen hyökkäystä

22-vuotias liberialainen hyökkääjä Sylvanus Nimely on solminut Ilveksen kanssa kauden 2022 loppuun asti ulottuvan sopimuksen.

Lue lisää
Erkka Helminen sopimukseen Ilves-Kissojen kanssa

Erkka Helminen sopimukseen Ilves-Kissojen kanssa

Seitsemän vuotiaana TP-49:ssä aloittanut poika on nyt 24-vuotias mies ja omaa kokemusta viiden vuoden ajalta Ykkösestä FC Hakan matkassa.

Lue lisää